Hallitus esittää sote-järjestöjen valtionavustusten rajua karsimista. Valtiovarainministeri Riikka Purran budjettiesityksen mukaan järjestöiltä leikattaisiin jopa 100 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä tarkoittaisi yli 60 prosentin pudotusta vuoden 2024 tasosta – rahoitusta jäisi jäljelle vain kolmannes.
Keski-Suomessa tämä ei ole pelkkää numeropeliä. Leikkaukset osuvat suoraan toimijoihin kuten MIELI Keski-Suomi ry, Keski-Suomen Omaishoitajat ry, ensi- ja turvakotien yhdistykset, sekä lukuisiin pienempiin paikallisyhdistyksiin. Ne tarjoavat kriisiapua, vertaistukea, nuorten syrjäytymisen ehkäisyä ja omaishoitajien jaksamista tukevaa toimintaa – usein silloin, kun julkinen palvelu ei vielä tavoita ihmistä.
Kun tämä tuki katoaa tai supistuu rajusti, ongelmat eivät häviä. Ne siirtyvät kunnille ja hyvinvointialueelle raskaampina ja kalliimpina. Samalla menetämme ennaltaehkäisevän työn, joka säästää rahaa ja inhimillistä kärsimystä.
Sote-järjestöjen työ ei ole menoerä vaan investointi. Jokainen euro, joka sijoitetaan järjestöjen toimintaan, säästää moninkertaisesti erikoissairaanhoidossa, sosiaalipalveluissa ja poliisityössä. Leikkaaminen on kuin purkaisi talon perustukset ja ihmettelisi, miksi seinät kaatuvat.
Nyt on kansanedustajien ja ministerien paikka pysähtyä ja arvioida: haluammeko yhteiskunnan, joka tukee ihmisiä ajoissa ja lähellä, vai odotammeko, että ongelmat kasvavat kriiseiksi, joita on vaikeampi ja kalliimpi ratkaista.
Leila Lindell (kesk.)
Sirpa Martins (vas)
Kari Kiiskinen (sdp)
Kirjoittajat ovat äänekoskelaisia kaupunginvaltuuston ja aluevaltuuston jäseniä
Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto ehdotti hiljattain, että aikuiset lapset voisivat ottaa enemmän vastuuta ikääntyvien vanhempiensa hoidosta – myös taloudellisesti. Hän viittasi jopa oikeustieteen professori Urpo Kankaan ehdotukseen vuodelta 2014, jossa aikuiset lapset voitaisiin velvoittaa maksamaan vanhempiensa laitoshoidon, jos eläke ei riitä.
Avaus on sanalla sanoen raju. Onko seuraavaksi vuorossa lasku vanhempien hautapaikasta? Tai kuukausimaksu muistisairaan hoivasta, suoraan omaisten e-laskuun?
Kyllä – meidän tulee pitää huolta läheisistämme. Mutta ei sen takia, että valtio vetäytyy vastuustaan ja kuittaa miljardiluokan sote-leikkauksia siirtämällä hoivan yksityistalouksiin. Kaikilla ei ole resursseja, aikaa tai voimia hoitaa iäkästä vanhempaansa kotona. Eikä pidäkään.
Samalla kun väestö vanhenee ja yli 85-vuotiaiden määrä tuplaantuu, hallitus leikkaa vanhuspalveluista. Murron ehdotus tulee tilanteessa, jossa yhä useampi vanhus jää jo nyt ilman tarvitsemiaan palveluja – ja omaiset uupuvat.
Puhutaan myös työelämästä. Lapsiperheillä on perhevapaat, mutta työikäisten hoivavastuu omista vanhemmistaan on näkymätöntä. Vuorotteluvapaa on lakkautettu, joustot puuttuvat ja omaishoitajien asema horjuu. Perheystävällinen työkulttuuri ei voi tarkoittaa vain alle kouluikäisten vanhempien tukemista – myös vanhuksia hoitavat tarvitsevat joustoja.
Onko hyvinvointivaltio enää hyvinvointia, jos palvelulupaus vanhuksille pettää ja hoivasta tulee etuoikeus? Me emme voi hyväksyä mallia, jossa hoivavelka jätetään perinnöksi.
Hoivasta huolehtiminen on yhteinen asia. Perheet voivat kantaa vastuuta – kunhan valtio ja hyvinvointialueet kantavat omansa. Rahoituksen, palveluiden ja työelämän joustojen on kohdattava todellisuus ennen kuin läheishoiva muuttuu pakoksi.
Jos hoiva ulkoistetaan sukupolvilaskuna, maksetaan siitä kalliisti – rahassa, terveydessä ja inhimillisyydessä.
Leila Lindell
Keskustan kaupungin valtuuston jäsen ja aluevaltuutettu, Äänekoski
Keskustanaisten Keski-Suomen piirin varapuheenjohtaja
