Yksinasuvat huomioitava päätöksenteossa.

Suomessa on yli miljoona yhden hengen taloutta. Viimeisten 15 vuoden aikana yksinasumisesta on tullut yleinen asumismuoto. Yksinasumisen yleistyminen liittyy suureen yhteiskunnalliseen muutokseen, jonka muita näkyviä merkkejä ovat syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen.
Valtaosa suomalaisista asuu jossain vaiheessa yksin. Elinkaaressa yksinasuminen painottuu aikuisiän alku- ja loppupäähän. Yksinasuminen on kuitenkin lisääntynyt erityisesti nuorten ja keski-ikäisten ikäryhmässä. Vuonna 2030 Suomessa on Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan noin 1,5 miljoonaa yli 65-vuotiasta.
Sipilän hallituksen kirjaus yksinelävien tilanteen selvittämisestä oli tärkeää. Tehdyn raportin ” Yksin osana elinkaarta (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 66/201)” yksi johtopäätös on, että on varsin vaikeaa osoittaa yksittäisiä politiikkaratkaisuja silloin, kun yksinasumiseen yhdistyy hyvin monisyisiä, sosiaaliseen syrjäytymiseen, terveydentilaan ja toimeentuloon liittyviä ongelmia. Korona-viruksen mukanaan tuomat rajoitteet ovat lisänneet yksinäisten ja yksin elävien ahdinkoa ja syrjäytymistä entisestään.
Nyt on oikea aika tunnistaa yksinasuvien erityispiirteet palvelujärjestelmässä, sillä sote-uudistuksen myötä esimerkiksi matalan kynnyksen palveluihin ja palveluintegraatioon tulee kiinnittää erityistä huomiota. Myös sosiaaliturvan uudistusta tehdessä tulee ottaa huomioon tekijät, jotka antavat uusia mahdollisuuksia palveluiden ja etuuksien yhteensovittamiselle.
Erityinen huomio tulee kiinnittää eläkeläisten ostovoiman turvaamiseen sosiaaliturvaa uudistettaessa. Eläkkeiden määrä ei enää riitä kattamaan kohonneita elinkustannuksia mm. lääkkeiden ja asumiskustannusten osalta.

Päätöksenteon realiteetit ajavat vaalilupausten yli


Etenkin kuntavaaleissa usein kuvitellaan, että päätöksenteko on yksilön työtä ja päätökset yksilön ratkaistavissa. Moni miettii, äänestäisikö hyvää tyyppiä, puoluetta vai molempia? Voiko vaaleissa oikeasti luvata tekevänsä jotain ihan yksin?


Tähän on helppo vastaus: kuntapolitiikassa yksittäinen valtuutettu vaikuttaa nimenomaan ryhmänsä kautta. Tällöin korostuu arvopohja, jonka perusteella päätökset tehdään.


Vaaleihin liittyy myös mielikuva vaalilupauksista, jotka syödään heti vaalien jälkeen. Kesän 2021 vaalien alla lupailu on ollut maltillisempaa, ehkä taloustilanteesta johtuen – lupauksilla on aina hintalappu. Äänestäjät kuitenkin haluavat kuulla lupauksia ja uskoa hetken ajan ylimaallisen voiman omaavaan päättäjään.


Ikävä kyllä kenelläkään ehdokkaalla ei ole kiikaria tulevaisuuteen, eikä kristallipalloakaan. Realiteetit selviävät, kun arki päättäjänä koittaa. Päätöksenteossa joutuu todella erikoistenkin asioiden ja tilanteiden äärelle sitä lainkaan ennalta arvaamatta. Päättäjä voi joutua tällöin käymään kamppailua oman arvomaailmansa ja päätösten rajapintojen välillä.


Omat vaalilupaukseni ovat tästä syystä hyvin realistisia. Lupaan olla oma itseni siellä, mille paikalle tämä vaali minut viekään. Rehtiä lienee myös luvata, että tulee tekemään vaikeita päätöksiä. Lupaan tehdä parhaani, perehtyä asioihin ihmisiä kuunnellen sekä arvostaa erilaisia näkemyksiä.


Mutta kuten Dag Hammaskjöld on todennut: ”Älä problematisoi jokaista askelta, jonka otat; vaan katso tietä, jota kuljet, niin pääset perille”. Muutostietoisuus ja mahdollisimman laaja tilannekuva asioista ovat välttämättömiä varautumisen kannalta myös kuntavaaliehdokkaalle – tuli valituksi tai ei.