Keski-Suomen hyvinvointialueella keskustellaan säästöistä ja palveluverkon karsimisesta ja arviointiryhmä antaa ohjeita tutkia kustannuksia ja palveluiden vaikuttavuutta. Samalla jää liian vähälle huomiolle yksi tärkeä ja ratkaiseva kysymys: miten varmistamme, että palvelut ovat vaikuttavia, eivät vain halvimpia? Ratkaisut tähän on löydettävissä tutkimuksesta, kehittämisestä ja osaamisesta.
Kyse ei ole valinnaisesta toiminnasta, vaan lakisääteisestä tehtävästä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 32 § velvoittaa hyvinvointialueet vastaamaan koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta sekä tekemään yhteistyötä kuntien ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Tutkimus ei siten ole ylimääräinen menoerä, vaan osa hyvinvointialueen ydintehtävää. Silti TKI-toiminta nähdään liian usein kuluna, josta voidaan leikata.
Keski-Suomessa on poikkeuksellisen vahva pohja tutkimukselle ja kehittämiselle. HYVAKSin henkilöstö on julkaissut viime vuosina satoja tieteellisiä tutkimuksia ja kouluttanut uusia ammattilaisia. Tämä työ näkyy parempina palveluina, sujuvampina hoitoketjuina ja pitkällä aikavälillä pienempinä kustannuksina.
Sen pitäisi näkyä myös suoraan rahana. Arvion mukaan HYVAKS olisi voinut saada arvion mukaan 1-2 miljoonaa euroa tuloksellisuusrahoitusta tutkimus- ja koulutustoiminnan perusteella viime vuosina, mutta tuloksellisuusrahoituksen tulot tältä osin eivät ole ohjautuneet jostain syystä Keski-Suomeen. Kyse ei siis ole vain kehittämisestä, vaan myös rahoitusmahdollisuudesta.
Tutkimus- ja koulutustoiminnan kustannukset on tunnistettava ja niistä on saatava korvaus realistisesti. TKI-toiminta on nostettava yhdeksi strategiseksi kärjeksi, ei säästökohteeksi. Lisäksi tuloksellisuusrahoituksen mahdollisuudet on hyödynnettävä täysimääräisesti.
Marke Tuomisen mielipidekirjoituksessa (SSL 26.3.2025 verkkolehti) väitetään, että ryhmäkokojen pienentäminen johtaisi kyläkoulujen sulkemiseen. Näin ei tarvitse olla eikä näitä saa asettaa vastakkain. Tärkeintä on lapsen etu, ei koulujen välinen vastakkainasettelu.
Äänekosken kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.11.2025 kokouksessa perusopetuksen ryhmäkokoa koskevan valtuusto aloitteen käsittelyn yhteydessä yksimielisesti toivomusponnen muodossa selkeän linjauksen: ”Koulunmäen ja Suolahden yhtenäiskoulujen 1.–2. luokissa ryhmäkoko saa olla enintään 20 oppilasta. Tähän tulee varata riittävät resurssit. Lisäksi yhdysluokissa pitää olla riittävästi tukea.”
Tämä valtuuston toivomusponsi päätös perustuu tietoon ja vahvaan tahtotilaan valtuustossa. Myös laaja hyvinvointikertomus kertoo, että lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt ja tuen tarve kasvaa. Juuri alkuopetuksessa tuki on kaikkein tärkeintä.
Siksi on aiheellista kysyä: miksi nyt tehdyissä ratkaisuissa suunta näyttää olevan toinen?
Pienet kyläkoulut ovat monelle lapselle hyvä ja turvallinen paikka oppia. Niiden arvo on tärkeä. Mutta samalla on huolehdittava, että myös suuremmissa kouluissa lapsi saa riittävästi huomiota ja tukea. Kyse ei ole siitä, valitaanko kyläkoulut tai isot koulut. Kyse on siitä, että jokaisella lapsella on oikeus saada tukea koulusta riippumatta.
Tiedän kyllä, että rahaa ei ole rajattomasti, mutta valtuuston tahtotilaa ei voi sivuuttaa. Päätöksessä on jo linjattu, että resurssit pitää turvata. Talouden näkökulmasta asiaa valmistellessa olisi syytä muistaa, että numeroiden sijaan muistettaisiin etenkin kouluasioista päätettäessä lasten tulevaisuus. Äänekosken talous ei ole sellaisessa ahdingossa, että olisimme tältä osin pakkotilanteessa. Tärkeintä on arvona pitää, että huolehdimme myös lasten tulevaisuuteen vaikuttavista asioista.
Mielipiteeni on, että tarvitsemme ratkaisuja, joissa: säilytetään toimivat lähipalvelut ja pidetään ryhmäkoot sellaisina, että opettajalla on aikaa kohdata jokainen lapsi. Lopulta kysymys on yksinkertainen: Toimimmeko lasten tarpeiden mukaan vai annammeko rakenteiden ohjata liikaa päätöksiä?
