Teemat hyvinvointialueella
Ihmisten puolella, hyvinvointia huomiseen – Leilan teemat ihmisten arkea varten
Kun elämä yllättää – sairastuminen, ikääntyminen tai vaikeat tilanteet – apua on saatava oikeaan aikaan ja oikeasta paikasta. Päätöksenteon on perustuttava yhteistyöhön, ei vastakkainasetteluun. Hyvä arki syntyy toimivista palveluista ja ihmisten valinnanvapaudesta.
Yhdellä yhteydenotolla oikea-aikainen apu
Kenenkään ei pidä jäädä jonoon tai pompotteluun. Sosiaali- ja terveyspalveluiden on toimittava niin, että asiakas saa avun heti yhdellä yhteydenotolla – lähipalveluna tai etänä, tarpeen mukaan.
Hätätilanteessa apu nopeasti paikalle
Jokainen sekunti on tärkeä! Pelastuspalvelujen on toimittava koko maakunnan alueella niin, että apu saapuu viivyttelemättä.
Varhainen tuki vanhemmuuteen
Perheiden on saatava kaikki tarvitsemansa palvelut helposti samasta paikasta – neuvolasta perhekeskuksiin. Matalan kynnyksen lapsiperhesosiaalityöhön panostamalla ehkäisemme ongelmia ennen kuin ne kasautuvat.
Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut lähelle
Mielenterveyden ongelmiin on saatava apua yhtä luontevasti kuin mihin tahansa terveysongelmaan. Kouluissa ja arjen keskellä pitää olla tukea saatavilla, ilman pelkoa leimautumisesta.
Julkinen ja yksityinen yhteistyöhön
Kotimaiset pienyritykset ja kolmannen sektorin toimijat ovat tärkeä osa palveluketjua. Palvelusetelit ja paikallisesti kohdennetut kilpailutukset mahdollistavat monipuoliset ja joustavat palvelut.
Lisää käsiä ikäihmisten kotihoitoon
Ikääntyminen on osa elämää – palveluiden pitää vastata jokaisen tarpeisiin omassa kodissa niin pitkään kuin mahdollista. Hoitajia tarvitaan lisää, ja tutut ammattilaiset takaavat turvallisuuden ja inhimillisen hoidon.
Hoitoalalle työn iloa ja lisää tekijöitä
Hyvinvoiva hoitohenkilöstö tarkoittaa turvallisia palveluita. Työolosuhteiden parantaminen, koulutus ja toimivat IT-järjestelmät auttavat jaksamaan ja keskittymään siihen tärkeimpään – ihmisten hoitamiseen.
Vapaaehtoistoiminnan edellytykset turvattava
Sopimuspalokunnat, ensivasteet ja järjestöjen tarjoamat tukipalvelut ovat korvaamaton osa hyvinvointialuetta. Niiden merkitys pitää tunnistaa ja turvata resurssit jatkossakin.
Sosiaalihuoltoa ei saa unohtaa
Hyvinvointialueiden on pidettävä huolta myös niistä, jotka tarvitsevat sosiaalipalveluita. Lastensuojelu, päihdetyö, maahanmuuttajien kotouttaminen ja aikuissosiaalityö ovat yhtä tärkeitä kuin terveyspalvelut.
Lue täältä kirjoituksiani liittyen aluevaaleihin ja hyvinvointialueiden toimintaan.