Luja, mutta
lempeä

Potilasturvallisuus ei saa unohtua kiireen ja säästöjen keskellä

Viime vuosien sote-uudistuksissa ja säästöpaineissa on puhuttu paljon rahasta, rakenteista ja henkilöstömitoituksista. Mutta yksi asia on jäänyt liian usein taka-alalle: potilasturvallisuus. Hoitoon pääsy viivästyy, yksiköitä yhdistetään tai lakkautetaan, ihmisiä siirrellään osastolta toiselle. Henkilöstö venyy ja potilaat väsyvät. Turvallinen ja inhimillinen hoito on vaarassa jäädä jalkoihin.

Yksi konkreettinen esimerkki tästä on niin sanottu mummoralli. Se tarkoittaa sitä, kun iäkästä ihmistä siirrellään lyhyessä ajassa hoitopaikasta toiseen – usein jopa useita kertoja. Jokainen siirto tarkoittaa uutta hoitosuunnitelmaa, uuden henkilöstön perehdytystä ja kasvavaa virheriskiä. Se on raskasta sekä potilaalle että järjestelmälle – ja kallista yhteiskunnalle.

Moni uskoo, että ongelmat ratkeavat rahalla. Mutta usein ne liittyvät tapaan, jolla työtä johdetaan ja miten vastuut on jaettu. Hoitoketjut ovat pirstaleisia, tieto ei kulje ja vastuu potilaasta voi hämärtyä. Kun ihminen ei tiedä, missä hän herää huomenna, ei silloin ole turvallisuuden tunne kohdallaan.

Pahinta on, että tähän on alettu tottua. Mummoralli ja hoitopaikkojen jatkuva vaihtelu hyväksytään uutena normaalina. Ei saisi. Potilasturvallisuus ei saa olla asia, joka unohtuu kiireen tai säästöjen keskellä.

Tarvitsemme enemmän järkeä ja vähemmän byrokratiaa. Tarvitsemme hoitoketjuja, joissa ihminen kohdataan – ei siirretä. Tarvitsemme johtamista, joka perustuu luottamukseen, suunnitelmallisuuteen ja jatkuvuuteen. Ei kikka kolmosiin, vaan inhimilliseen arkijärkeen.

Meidän on turvattava jokaiselle arvokas, turvallinen hoito – oli hän nuori tai vanha. Keskustan linjauksen mukaan hyvinvointivaltion ydintehtäviin on panostettava viisaasti ja tasa-arvoisesti. Se tarkoittaa sitä, että hoito ei ole vain kuluerä – se on sijoitus ihmisarvoon ja yhteiskunnan luottamuspääomaan.

Meidän on rakennettava Suomea, jossa hoidon ei tarvitse pelottaa. Suomea ilman mummorallia. Suomea, jossa jokainen meistä tietää: minusta pidetään huolta, silloinkin kun olen heikoimmillani.

Keski-Suomen tulevaisuus ansaitsee reilun rahoituksen – ei vaikenemista

Nyt kunta- ja aluevaalien aikaan puhutaan paljon arvoista ja hyvinvoinnista – mutta liian vähän siitä, millä nämä asiat rahoitetaan. Kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitusratkaisut vaikuttavat suoraan siihen, onko lähipalveluja saatavilla myös Äänekoskella, Saarijärvellä tai muissa Keski-Suomen kunnissa. Ja silti tästä ei keskustella.

Joulukuussa julkaistu valtionosuusuudistuksen raportti siirrettiin yli vaalien ilman julkista keskustelua. Koelaskelmia ei ole julkaistu. Samalla virkamiestyönä valmisteltu hyvinvointialueiden rahoitusmallin uudistus pysyy piilossa. Miksi? Koska esitetyt ratkaisut ovat monelle alueelle – kuten Keski-Suomeen – yksinkertaisesti epäoikeudenmukaisia.

Raportti suosii kasvukeskuksia, vaikka todetaan, että väestön vähenemä kasvattaa kustannuksia enemmän kuin kasvu. Tämä logiikka lyö kasvoille niitä seutuja, jotka jo nyt kamppailevat hoitojonojen, henkilöstöpulan ja heikon veropohjan kanssa. Etätyö, vapaa-ajan asuminen ja alueellinen erityisyys jäävät huomiotta – vaikka ne ovat tätä päivää.

Keski-Suomen hyvinvointialueen alijäämä ja kuntien velkapaineet eivät ole pelkkä talouskysymys – ne ovat kysymys arjen turvallisuudesta, tasapuolisesta kohtelusta ja toivosta. Tarvitsemme kokonaisvaltaisen, parlamentaarisesti valmistellun rahoitusuudistuksen, joka huomioi oikeudenmukaisesti koko Suomen – ei vain kasvukeskuksia.

Ehdokkaana nostan tämän keskusteluun.

Kysyn suoraan: missä ovat reilun aluepolitiikan puolustajat? Ja ennen kaikkea – missä ovat ne, jotka uskaltavat sanoa, että myös Keski-Suomella on oikeus tulevaisuuteen?

Tämän me ansaitsemme. Äänekoskella. Keski-Suomessa. Koko Suomessa.

Leila Lindell
Maakuntaneuvos,
Kirjoittaja on alue- ja kuntavaaliehdokas, Äänekoski