Isovanhemmuus on elämän peruskallio – miksi sen arvoa ei tunnisteta?
Kun puhumme pärjäämisestä elämässä, keskitymme usein koulutukseen, työhön ja talouteen. Harvemmin pysähdymme kysymään, mikä merkitys sukupolvien välisillä suhteilla on ihmisen hyvinvoinnille. Isovanhemmuus on yksi niistä voimavaroista, joita emme saisi vähätellä – ei lapsiperheiden, ei lasten eikä isovanhempien näkökulmasta.
Tutkimukset osoittavat, että isovanhemmat tuovat lapsille jatkuvuuden ja turvan tunnetta. Heidän läsnäolonsa voi auttaa lasta selviämään vaikeistakin elämänvaiheista. Isovanhemmat välittävät arvoja, tarinoita ja kokemuksia, joita ei mistään muualta voi saada. He ovat siltana menneisyyden ja tulevaisuuden välillä.
Erityisesti mummon tai papan rooli on monelle lapselle korvaamaton. He kuuntelevat kiireettä, antavat sylin silloin kun sitä tarvitaan ja sanovat oikeat sanat, kun maailma tuntuu liian suurelta. Monelle lapselle mummola on kuin toinen koti – paikka, jossa ei ole suorituspaineita, vaan hyväksyntää, huolenpitoa ja turvallisuutta.
Mutta yhtä tärkeää on muistaa, mitä lapset merkitsevät mummoille ja papoille. Moni ikääntynyt kuvaa lastenlasten tuovan iloa, tarkoitusta ja syyn nousta aamulla vuoteesta. Lapsenlapsen hymy voi olla paras lääke yksinäisyyteen, ja yhdessä koetut hetket tuovat sisältöä vanhuuteen enemmän kuin mikään harrastus tai palvelu.
Olen itse saanut kuulla, kuinka eräs isoäiti kertoi lapsenlapsensa pelastaneen hänet synkkyydeltä. “Kun puoliso oli kuollut ja arki tuntui tyhjältä, en jaksanut innostua mistään. Mutta kun pieni poika juoksi syliini ja sanoi ’mummo, mennään metsään’, huomasin, että elämällä on yhä tarkoitus. Metsäretkistä tuli heidän yhteinen juttu – ja samalla mummolle uuden elämän alku.” Tämä on vain yksi tarina, mutta niitä on tuhansia.
Karjalaisilla, josta itsekin olen lähtöisin, sukupolvien ketju oli vahva: vanhemmat, lapset ja isovanhemmat huolehtivat toisistaan arjen keskellä. Se loi turvaa, vahvisti yhteisöllisyyttä ja opetti, että elämässä ei tarvitse pärjätä yksin. Tämä perintö on yhä arvokas – ja sen vaaliminen entistä tärkeämpää, kun perheet hajautuvat ja kiire syö yhteistä aikaa.
On kuitenkin muistettava, että aina biologisia isovanhempia ei ole läsnä – he voivat asua kaukana, olla poissa elämästä tai edesmenneitä. Silloin suuri merkitys voi olla varamummolla tai varapapalla: naapurilla, ystävällä tai järjestön kautta löytyneellä turvallisella aikuisella, joka tarjoaa lapselle mummon syliä ja vaarin turvaa. Näin yhteisö voi täydentää sitä, mitä perheeltä puuttuu, ja samalla ikäihmiset saavat uusia merkityksellisiä suhteita.
Valitettavan usein arjessa tämä voimavara jää kuitenkin hyödyntämättä. Puhumme yksinäisistä vanhuksista ja uupuneista lapsiperheistä, vaikka juuri isovanhemmuuden – tai sen korvikkeen – vahvistaminen voisi olla vastaus molempiin ongelmiin. Tarvitsemme yhteiskunnassa enemmän sukupolvia yhdistäviä ratkaisuja: kohtaamispaikkoja, yhteisiä kerhoja ja palveluja, jotka tukevat mummojen, vaarien, varaisovanhempien ja lastenlasten yhteistä arkea.
Isovanhemmuus ei ole vain perheiden yksityisasia, vaan myös koko yhteiskunnan voimavara. Kun tuemme näitä suhteita, vahvistamme ihmisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja pärjäämistä – sukupolvesta toiseen.
On aika tunnustaa: mummon syli, vaarin turva ja varaisovanhemmuus ovat elämän peruskallio, jota ilman moni meistä horjuisi.
