Luja, mutta
lempeä

Ensin leikataan apu, sitten maksetaan kriisit

Keski-Suomen hyvinvointialue julkaisi 13.3. 2026 raportin, jossa tarkastellaan sosiaaliturvaan ja järjestöihin kohdistuvien leikkausten vaikutuksia. Viesti on selvä ja helppo ymmärtää: jos ajoissa annettavaa apua vähennetään, ongelmat eivät poistu. Ne kasvavat ja tulevat kalliimmiksi.

Silti valtio tekee juuri näin.

Olemme aluevaltuutettuina tästä aidosti huolissamme.

Raportin mukaan järjestöt ovat tärkeä osa ihmisten arkea. Ne auttavat silloin, kun elämä alkaa mennä vaikeaksi, ennen kuin tilanne pahenee. Ne tukevat nuoria, perheitä, ikäihmisiä ja mielenterveyden kanssa kamppailevia. Usein juuri siellä, missä viranomaispalvelut eivät yksin riitä. Nyt juuri tämä työ on nyt vaarassa.

Keski-Suomessa järjestöjen rahoitus on jo pienentynyt merkittävästi. STEA-avustukset ovat pudonneet noin 6 miljoonasta eurosta 4,5 miljoonaan. Samalla moni toiminta loppuu, eikä uusia hankkeita juuri käynnistetä. Hyvinvointialue on pitänyt oman tukensa ennallaan, mutta sekään ei riitä paikkaamaan valtion leikkauksia.

Myös hyvinvointialuejohtajat ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy ovat varoittaneet, että järjestöjen heikentäminen lisää painetta julkisille palveluille.

Tämä näkyy ihmisten arjessa nopeasti. Apua saa vähemmän ajoissa. Ongelmat ehtivät kasvaa suuremmiksi. Ja lopulta tarvitaan raskaampia ja kalliimpia palveluja.

Tämä ei ole arvailua vaan tämä perustuu hyvinvointialueen omaan kartoitettuun tietoon.

Samaan aikaan sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman on puhunut järjestöistä jopa “suojatyöpaikkoina”. Tällainen puhe ei tunnu oikealta niille ihmisille, jotka tekevät työtä joka päivä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kanssa.

Olemme huolissamme siitä, että päätöksiä tehdään vastoin sitä tietoa, mitä meillä jo on.

Tämä näkyy myös paikallisesti. Äänekoskella useat järjestöt tekevät arjessa korvaamatonta työtä: tarjotaan matalan kynnyksen tukea nuorille, yksinäisille ikäihmisille ja perheille, jotka tarvitsevat apua ajoissa. Juuri tällainen toiminta on sitä, joka ehkäisee raskaampien palvelujen tarvetta.

Jos nämä palvelut heikkenevät tai katoavat, seuraukset näkyvät nopeasti lisääntyvinä mielenterveyden ongelmina, lastensuojelun tarpeena ja yksinäisyytenä.

Tässä on lopulta yksinkertainen kysymys: autetaanko ihmisiä ajoissa vai vasta sitten, kun on liian myöhäistä?

Meidän mielestämme viesti on selvä. Ajoissa auttaminen on järkevintä sekä ihmisille että taloudelle.

Siksi on vaikea ymmärtää, miksi juuri siitä leikataan. Tämä ei ole pakko. Tämä on valinta. Ja se on valinta, joka näkyy ihmisten arjessa.

Kun varhaisesta avusta leikataan, ongelmat kasvavat ja lopulta maksamme kaikki enemmän.

Leila Lindell (kesk.

Sirpa Martins (vas.)

Kari Kiiskinen (SDP )

Johtajuus ratkaisee: henkilöstöä ei saa sivuuttaa

Minna Canth kysyi aikanaan, miksi naisten harteille kasautuva vastuu hyväksytään luonnollisena. Sama kysymys on ajankohtainen myös Keski-Suomessa nyt, kun hyvinvointialue on tehnyt merkittäviä palveluverkkopäätöksiä.

Päätökset näyttäytyvät suunnitelmissa palvelurakenteina ja säästöinä, mutta arjessa ne tarkoittavat työpaikkojen siirtymistä, piteneviä työmatkoja ja epävarmuutta. Sote-ala on vahvasti naisvaltainen, joten vaikutukset kohdistuvat erityisesti naisiin ja nyt erityisesti maakunnan reuna-alueille.

On syytä kysyä, onko henkilöstöpolitiikka ollut kaikilta osin kohtuullista. Esimerkiksi jos on totta, että Pihtiputaalla asuvalle työntekijälle on tarjottu työpaikka Jyväskylässä, nii se ei ole monelle realistinen vaihtoehto. Pitkä työmatka voi käytännössä tarkoittaa sitä, että työstä on luovuttava. Tämä ei ole pelkästään yksilön ongelma, vaan koko alueen elinvoimaan liittyvä kysymys.

Hyvinvointialueen HR-johtamiselta on lupa odottaa inhimillisyyttä ja ennakoivuutta. Henkilöstö ei saa olla pelkkä siirrettävä resurssi kartalla. Osaaminen ja kokemus sekä palvelut rakentuvat henkilöstön varaan.  Pitäisi etsiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat työn jatkumisen myös lähempänä kotipaikkaa tai tarjoavat aidosti toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja sekä huomioi henkilöstön osaamis-ja kokemuspotentiaalin. Lisäksi on tunnistettava riski, että kun samalta suunnalta aluetta suljetaan lähes samanaikaisesti useampi yksikkö, karkaa osaaminen helposti pois koko hyvinvointialueelta.

Samalla on nähtävä myös muutoksen toinen vaikutus: kun palvelut etääntyvät, vastuu siirtyy yhä enemmän koteihin. Omaisten ja erityisesti omaishoitajien rooli kasvaa, ja usein tämä vastuu kasautuu naisille. Ilman riittävää tukea tämä kehitys ei ole  yksilön eikä yhteiskunnan näkökulmasta kestävä.

Palveluverkon uudistaminen on tarpeellista, mutta sen toteutustapa ratkaisee. Päätöksissä on huomioitava talouden lisäksi työllisyys, alueellinen tasa-arvo ja ihmisten arki.

Keski-Suomessa tarvitaan uudenlaista johtamista, jossa henkilöstö nähdään voimavarana ja muutokset tehdään ihmisiä ja henkilöstöä kuunnellen. Se on paitsi oikeudenmukaista myös viisasta. Ilman osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä ei ole toimivia palveluja. Tämän pohjalta odotukset uuden hyvinvointialuejohtajan johtajuuden näyttöön on suuret. Erityisesti odotan valintaprosessin aikana hänen esille tuomien asioiden muotoutumista toimintatapojen uudistamisessa.

Minna Canth muistutti, että yhteiskunnan sivistys mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Tänään mittari kertoo myös sen, miten kohtelemme hoivaa tekeviä työssä ja kotona.