Tukea arjen asioihin

Lasten kotihoidon tuki on vielä kuluvalla vuosikymmenellä oleellinen osa suomalaista välittävää perhepolitiikkaa. Perheasiat kiinnostavat tällä hetkellä myös talouspoliitikkoja. Jotta eriarvoisuutta saadaan vähennettyä, tarvitaan kuitenkin entistä tavoittavampaa ja tehokkaampaa vanhemmuuden tukea.  Tuki on samalla investointi lapsiin. Vanhempien ja lasten vuorovaikutussuhde heijastuu lapsen koulumenestykseen. Vanhempia ja heidän voimavarojaan lasten kasvattajina tukemalla voidaan parhaiten  vaikuttaa myös Pisa tulosten ongelmien ratkaisuun.

Varhainen maksuton osa-aikainen varhaiskasvatus on kannatettava asia, mutta sen lisäksi tarvitaan tukea kotikasvatukseen, vanhempien ja lasten hyvään vuorovaikutukseen tarvittaessa apua kotiin ja kotipalveluakin

Kotihoidon tuki on yksi parhaimmiksi koetuista järjestelmistä Suomen perhepolitiikassa: vanhemmat ovat ottaneet tukea vastaan ja kokeneet sen erittäin positiivisena.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) lupasi eduskunnan kyselytunnilla ottavansa työmarkkinajärjestöjen kanssa puheeksi isien perhevapaiden käytön ja osa-aikatyön mahdollisuuden. ”Politiikan ja yhteiskunnan huipulta tulevilla puheenvuoroilla on valtavasti merkitystä asenneilmapiiriin. Perhevapaiden uudistaminen pitää aloittaa siitä, että ensin katsotaan, miksi vapaissa nyt olevia mahdollisuuksia ei käytetä.”, kommentoi myös tuleva perheministeri Annika Saarikko Hesarin haastattelussa. Hänestä Esimerkiksi joustava hoitoraha, joka on tarkoitettu osa-aikaiseen työhön paluuseen, on aivan alikäytetty. Moni kokee, että osittainen paluu työelämään menee liian vaikeaksi – tai sitten pelkona on, että neljän päivän palkalla joutuu tekemään viiden päivän työt.
On vanhempien arvovalinta jäädä kotiin lapsen kanssa, ja on hienoa, että jotkut kunnat haluavat kannustaa tähän valinnanvapauteen. Valtion tulisi huolehtia siitä, etteivät vanhemmat jää kotona vietetyn ajan vuoksi liikaa jälkeen esimerkiksi eläkkeiden karttumisessa suhteessa niihin vanhempiin, jotka palaavat töihin nopeammin.

Tasapainon säilyttäminen valinnanmahdollisuuksien välillä onkin erittäin tärkeää. Mikäli vanhemmat haluavat palata töihin nopeammin, on myös siihen oltava yhtä hyvät kannustimet.

Työelämässä tarvittavat tuottavuus ja luovuus eivät välttämättä ole kadonneet vanhempien palatessa työelämään, vaan päinvastoin. Jälleen kyse on valinnanvapaudesta – jokainen tietää itse missä on parhaimmillaan. Tällöin kaikki hyötyvät. Työelämän joustoihin perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi on kannustettava taloudellista voittoa sentilleen laskematta! Annetaan lapsille oikeus myös vanhempiin subjektiivisen päivähoito-oikeuden lisäksi ja panostetaan lapsiin.

Leila Lindell

kuntavaaliehdokas (keskusta)

 

Kunnissa tehdään ympäristötekoja

Kuntavaaleissa äänestäjä ottaa kantaa paikalliseen elinvoimaan ja samalla myös maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisuun. Siihen että mennäänkö uusiutuvin paikallisin eväin vahvistaen paikallista taloutta, vai jatketaanko ympäristöä saastuttavaa arabiöljyä ostaen?
Politiikka on valintojen tekoa – Viljellä ja varjella vai museoida? Keski-Suomessa keskustelu kulminoituu vastuulliseen metsien käyttöön. Myös Äänekoskella pitää tehdä tulevina vuosina päätöksiä, jotta luodaan edellytyksiä ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen asettamalle tavoitteelle hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2045 mennessä.
Tavoitteeseen pääsemiseksi kunnan tulee edistää puurakentamista, koska puu varastoi hiiltä jopa vuosisadoiksi. On syytä tiedostaa, että energialaitosten ja selluteollisuuden käyttämä raaka-aine on tukin kasvatuksen ja siten puurakentamisen sivutuote. Jotta rakentamiseen saadaan tukkeja  on  nuoria metsiä hoidettava ja harvennettava. Tähän pätee sanonta ” ellet kitke, et saa isoja porkkanoita”.  Tukin kasvatuksen sivutuotteet onkin järkevää hyödyntää.

Biopolttoaineiden ja erityisesti biokaasun avulla voidaan liikkumisen ja kuljetusten ympäristökuormaa vähentää ja edistää kiertotaloutta. Kuntien päätöksillä on iso rooli hankkeiden edistämisessä. Uusiutuvan energian hyödyntäminen kaikissa muodoissaan on viisasta sekä aluetalouden, huoltovarmuuden että ilmaston näkökulmasta.

Suomen biotalouden keskuksena Äänekoskelle olisi tärkeää neuvotella julkisen toija käyttämään paikallisliikenteen kaasulla ja biokaasulla toimivaksi ja edistää siten uusiutuvia vaihtoehtoja liikenteessä. Lämmön ja sähkön tuotannossa on suosittava siirtymistä kokonaan uusiutuviin ja päästöttömiin vaihtoehtoihin mahdollisuuksien mukaan. Myös jätteiden kierrätystä hyötykäyttöön on tehostettava.

Leila Lindell

Kuntavaaliehdokas Keskusta