Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Meillä on yli 330 000 työtöntä, mutta hallitus käyttää aikansa riitelyyn siitä, ovatko kaikki ihmiset samanarvoisia. Tämä ei vie maatamme eteenpäin.
Urho Kekkonen tarttui aikoinaan toimeen, kun työttömiä oli 60 000. Hän kokosi hätätilahallituksen, koska ymmärsi tilanteen vakavuuden. Nyt työttömyysluvut ovat moninkertaiset – mutta hallituksen päättäväisyyttä ei näy.
Johtajuutta tarvitaan. Suomi ei nouse ilman talouskasvua ja työpaikkoja. Keskusta on esittänyt yli 50 konkreettista keinoa kasvun vauhdittamiseen. Niiden joukossa on ehdotuksia yrittäjyyden tukemiseksi, investointien vauhdittamiseksi sekä työn vastaanottamisen helpottamiseksi. Yrityksille tarvitaan ennustettavat pelisäännöt, muuten investoinnit ja uudet työpaikat jäävät toteutumatta.
Yrittäjyys on Suomen selkäranka. 5. syyskuuta vietettävä Yrittäjän päivä muistuttaa siitä, miten tärkeää on arvostaa ja tukea yrittäjiä. Jokainen työpaikka syntyy lopulta yritysten kautta. Pienyrittäjät tarvitsevat helpotuksia verotukseen, jotta he voivat palkata ja investoida. Eläkkeellä oleville voisi tarjota mahdollisuuksia jatkaa työntekoa kevyemmällä verotuksella, jos he haluavat jakaa osaamistaan eteenpäin.
Työttömyyden torjunta on tärkeintä. Nuorissa ja pitkäaikaistyöttömissä on valtavasti osaamista ja potentiaalia, jota ei saa hukata. Työttömyysturvan suojaosa ja osa-aikatyön parempi arvostaminen voisivat auttaa monia takaisin työelämään ja lisätä uskoa tulevaisuuteen. Työ on parasta sosiaaliturvaa – siksi esteitä työnteolle pitää purkaa.
Koulutus turvaa tulevaisuuden. Samalla koulutuksesta on pidettävä huolta – se on Suomen tulevaisuuden tae. Hyvin koulutettu työvoima on paras turva muuttuvassa maailmassa ja myös yrittäjien menestyksen edellytys.
Nyt ei riitä odottelu. Suomi tarvitsee yhteistyötä yli puoluerajojen. On aika siirtyä sanoista tekoihin ja rakentaa yhdessä parempi suunta tälle maalle. Muuten hallitus menettää uskottavuutensa.
Suomi ansaitsee rohkeutta, tekoja ja toivoa. Pelkillä puheilla ei pärjätä.
Muistan hyvin, kuinkanuoruudessani keittiön pöydän ääressä käytiin pitkiä keskusteluja. Pöydässä oli usein naapureita, sukulaisia tai kylän väkeä. Kaikki eivät olleet samaa mieltä asioista – joskus väiteltiin tulisesti, mutta aina kahvipannu porisi ja lopuksi vaihdettiin kuulumiset. Yhteiselon taito syntyi siitä, että ymmärrettiin: toisen kunnioittaminen on tärkeämpää kuin oman mielipiteen pakottaminen.
Tätä muistoa vasten on vaikea seurata nykypäivän poliittista keskustelua, jossa ääni on koventunut ja sanat muuttuneet raskaammiksi. Perussuomalaisten retoriikka, etenkin Teemu Keskisarjan myötä, on tuonut politiikkaan messiaanista kiihkeyttä, joka sulkee ovia yhteistyöltä. Kun puheessa vilisevät sanat kuten ”väestönvaihto”, ei enää keskustella todellisuudesta, vaan hämärretään sitä.
Sanat eivät ole vain sanoja – ne luovat todellisuutta. Kun yhteistä kieltä ei ole, on vaikea löytää yhteisiä ratkaisuja.
Silti maahanmuutosta täytyy voida puhua rehellisesti. Haasteet pitää tunnistaa, mutta ilman halventavaa tai loukkaavaa sävyä. Suoruus ei tarkoita rumaa puhetta. Hyvä käytös ei katoa, vaikka olisimme eri mieltä.
Tosiasia on, että Suomi ikääntyy, ja ilman työperäistä maahanmuuttoa hyvinvointivaltiomme ei pysy pystyssä. Meillä on oikeus odottaa, että Suomeen muuttavat sitoutuvat suomalaisiin pelisääntöihin – ”maassa maan tavalla”. Mutta yhtä lailla meillä on vastuu luoda ilmapiiri, jossa jokainen voi tuntea olevansa osa yhteistä tarinaamme.
Suomalaisuuden vahvuus on aina ollut kyvyssä elää rinnakkain erilaisten kanssa. Sen näkee talkoissa, joissa naapuria autetaan, vaikka taustat olisivat erilaiset. Sen näkee työpaikan kahvipöydässä, jossa eri puolueita äänestävät jakavat samat keksit ja naurut. Se on arjen suvaitsevaisuutta – ei hieno sana, vaan konkreettinen taito tulla toimeen.
Siksi uskon, että toivo on pelkoa vahvempi. Meidän tehtävämme on pitää kiinni luottamuksesta toisiimme ja rakentaa Suomea, joka kokoaa eikä hajota. Keskusta on aina etsinyt ratkaisuja, jotka pitävät koko maan mukana ja antavat ihmisille mahdollisuuden elää arvokasta elämää. Tätä perintöä meidän pitää vaalia.
Suomalaisuus parhaimmillaan on rohkeutta katsoa tulevaisuuteen avarakatseisesti – pitäen kiinni siitä, mikä tekee tästä maasta turvallisen ja oikeudenmukaisen kodin meille kaikille.
