Keski-Suomen hyvinvointialue seisoo nyt tienhaarassa – ja on kuin jänis auton valoissa: pysähtynyt, vaikka olisi pakko liikkua. Valtion tuore selvitys kertoo karusti, että alueella on koko maan suurin alijäämä – lähes 1 200 euroa jokaista asukasta kohti. Tilanne on vakava, mutta vielä huolestuttavampaa on se, että osa rahoitusongelmasta on itse aiheutettu.
Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu THL:n palvelutarvekertoimiin, jotka lasketaan alueiden toimittamien diagnoositietojen pohjalta. Keski-Suomessa näitä tietoja on jäänyt kirjaamatta. Tämän seurauksena palvelutarvekertoimet ovat laskeneet ja alue on menettänyt jopa kymmeniä miljoonia euroja rahoitusta. Ongelma ei johdu valtiosta – vaan omasta hallinnollisesta osaamattomuudesta ja välinpitämättömyydestä.
Samalla peruspalvelut yskii: hoitoonpääsy on vaikeutunut, mielenterveyspalvelut ruuhkautuneita ja henkilöstö tekee työtä jaksamisen äärirajoilla. Moni ikäihminen jää yksin, kun kotihoito on kuormittunut ja palveluasumispaikkoja on liian vähän. Tämä ei ole vain resurssikysymys – se on arvovalinta.
Kun aluevaltuusto joulukuussa 2025 tekee päätöksen palveluverkosta, on muistettava, että laskua ei saa maksatuttaa pienten kuntien asukkailla. Palvelujen keskittäminen suuriin yksiköihin ei tuo ratkaisua, vaan vie palvelut yhä kauemmaksi ihmisistä. Hyvinvointi ei synny keskuksissa, vaan siellä missä ihmiset elävät – kylillä, taajamissa ja yhteisöissä.
Professori Pekka Neittaanmäki on hyvin todennut, että tulevaisuuden hyvinvointialueet menestyvät vain, jos ne johtavat tiedolla, hyödyntävät digitaalisuutta ja kuuntelevat henkilöstöään. Parhaat ideat syntyvät työntekijöiden keskuudessa, työpisteissä, ei kokoushuoneissa.
Nyt tarvitaan johtajuutta – sekä poliittista että operatiivista – joka uskaltaa tehdä päätöksiä ja katsoa virheitä silmiin. Epäröinti on suurin riski.
Jänis ei selviä valoissa jäämällä paikalleen – sen on loikattava.
”Hyvinvointialueen tulevaisuus ei ratkea leikkaamalla, vaan oppimalla ja uudistumalla.”
Kun hyvinvointialueiden kustannukset ovat karanneet käsistä ja alijäämät paisuvat, on poliittisella kentällä ollut helppoa osoittaa syyttävä sormi edellisen hallituksen tekemään sote-uudistukseen. Pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra ovat jopa väittäneet, että itse hallintomalli on ”sysipaska” ja että edellisen hallituksen rakentama järjestelmä on liian kallis.
Totuus on kuitenkin huomattavasti monisyisempi – ja myös epämiellyttävämpi.
Kustannusten kasvu ei johdu hallintomallista, vaan ennen kaikkea palkoista, inflaatiosta ja työvoimapulasta.
Vuonna 2023 inflaatio oli 6,2 prosenttia ja hyvinvointialueiden palkat nousivat keskimäärin kuusi prosenttia. Vuonna 2024 nousu jatkui lähes viiden prosentin tasolla, ja kuluvalle vuodelle arvioidaan jopa seitsemän prosentin palkkakustannusten kasvua. Tämä ei ole seurausta hallinnollisesta uudistuksesta – vaan siitä, että yhteiskuntaa pyörittävät ihmiset vaativat ja tarvitsevat oikeudenmukaisen palkan työstään.
On rehellistä todeta, että hoitajamitoitus ja hoitotakuun kiristäminen olivat poliittisia päätöksiä, jotka tehtiin hyvässä tarkoituksessa, mutta liian heikolla tilannekuvalla. Niillä haluttiin turvata vanhusten ja potilaiden oikeudet, mutta ne kiihdyttivät työvoimapulaa ja ajoivat alueet yhä pahempaan kierteeseen. Näitä virheitä ei voi enää lakaista maton alle – eikä niitä pidä käyttää lyömäaseena puoluepoliittisessa väittelyssä.
Rahoitusmallin viive on oma lukunsa. Valtiovarainministeriön mallissa todellisia kustannuksia korvataan hyvinvointialueille kahden vuoden viiveellä. Kun palkat ja hinnat nousevat nopeasti, tämä on kuin yrittäisi sammuttaa tulipaloa palopostilla, josta vesi alkaa virrata vasta ensi vuonna. On vaikea puhua talouskurista, jos koko järjestelmä perustuu jälkikäteen maksettuihin korvauksiin.
Samalla on muistettava, että kunnat eivät olleet syyttömiä ennen uudistusta. Monet alibudjetoivat sote-menojaan ja siirsivät hoito- ja investointivelkaa tulevaisuuteen, jotta ne eivät näyttäisi huonolta tilinpäätöksissä. Tuo lasku on nyt erääntynyt – ja se maksetaan hyvinvointialueilla.
On siis aika lopettaa näytelmä, jossa toinen hallitus syyttää toista. Kansalaisia ei auta poliittinen jälkiviisaus eikä holtiton vastuunpakoilu.
Sen sijaan on keskityttävä siihen, mitä nyt täytyy tehdä:
– korjata rahoitusmallin viiveet,
– hillitä kustannuksia ilman että henkilöstö uupuu,
– ja rakentaa aidosti toimiva työnjako perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen välille.
Hyvinvointialueet eivät ole epäonnistuminen – ne ovat peili suomalaisen yhteiskunnan todellisista haasteista: ikääntyvä väestö, krooninen työvoimapula ja aliarvioitu hoivan hinta.
Jos näihin ei uskalleta tarttua faktojen pohjalta, ei yksikään hallintomalli, olipa se kuinka tehokas tahansa, voi pelastaa julkista taloutta.
Totuus sote-menoista ei mahdu iskulauseeseen – eikä sitä ratkaista leikkaamalla hoitajan palkkaa.
