Keskustanaisten Keski-Suomen piirin vuosikokouksen mielestä Suomen eheän tulevaisuuden rakentaminen edellyttää, että ymmärrämme kaupunkien ja maaseudun, työn ja hoivan, yhteisöllisyyden ja kasvun kulkevan käsi kädessä. Erillisyys on uhka, yhteistyö mahdollisuus.
Suomen vahvuus ei synny vain teknologisista investoinneista tai kaupunkien kasvusta, vaan myös maaseudun elinvoimasta, lähiyhteisöistä ja ihmisten arjen kestävyydestä. Näiden siteiden vahvistamisessa naisten työ, vastuu ja kokemus ovat keskeisiä – mutta liian usein näkymättömiä.
Keski-Suomessa elämme tätä yhteenkietoutunutta todellisuutta. Teollisuus ei toimi ilman logistiikkaa, ruokaa ja hyvinvointia. Maaseutu ei elä ilman palveluja, saavutettavuutta ja mahdollisuutta toimivaan arkeen. Tämä kaikki rakentuu osaksi naisten arkea – heidän työnään, huolenpitonaan ja yhteiskunnallisena panoksenaan.
Vuosikokous korostaa, että Keskustan ohjelmatyössä on vahvistettava kaupunkien ja maaseudun välistä kumppanuutta – ei asetettava niitä vastakkain. Samalla on tunnistettava se hiljainen työ, jota naiset tekevät hoivan, kasvatuksen ja paikallisen elinvoiman eteen. Näiden äänten on kuuluttava tulevaisuuspolitiikassa.
Keskustalla on mahdollisuus olla yhdistävä voima. Liike, joka ei unohda kylää kaupungin varjossa, eikä arjen rakentajaa hallitusohjelmien marginaalissa. Meidän on rakennettava Suomi, jossa jokainen voi elää, tehdä työtä ja osallistua – riippumatta siitä, missä asuu tai millaisessa elämäntilanteessa on.
Koko Suomi tarvitsee toisiaan. Ja koko Suomi tarvitsee politiikkaa, joka tunnistaa tämän – sanoissa ja teoissa.
Keskustanaisten Keski-Suomen piirin vuosikokous 18.5.2025 Kivijärvellä
Haluan aluevaltuutettuna tuoda esiin rehellisesti ja ymmärrettävästi sen, mitä Keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 talous ja henkilöstötilanne tarkoittavat alueen asukkaille – meille kaikille.
Vuoden 2024 tilinpäätös osoittaa 141,7 miljoonan euron alijäämän. Se on ennätyksellinen ja vakava luku. Se tarkoittaa, että menot ovat karanneet reilusti yli sen, mitä meillä on varaa käyttää. Taloutta on nyt sopeutettava – nopeasti ja voimakkaasti.
Tämä näkyy jo nyt. Työsuhteita on päätetty, rekrytointeja jäädytetty ja tukipalveluita, kuten henkilöstöravintoloita ja sairaalan teknisiä palveluja, on lakkautettu tai ollaan siirtämässä yksityisille toimijoille. Työterveyden sairaanhoitoa on rajoitettu. Nämä päätökset eivät ole vain hallinnollisia – ne vaikuttavat työntekijöiden jaksamiseen ja siihen, kuinka hyvin palvelut pyörivät.
Meillä on hyvinvointialueella erittäin sitoutunut henkilöstö, mutta myös heillä on rajansa. Kun väkeä vähennetään, muiden työkuorma kasvaa. Jos kuormitus jatkuu liian pitkään, se heijastuu suoraan palvelun laatuun ja saatavuuteen – ja lopulta kuntalaisen kohtaamaan hoitoon, kotihoitoon, perhepalveluihin tai muihin arjen tukiin.
Tämä ei ole se tie, jota me päättäjät haluamme kulkea, mutta meillä on velvollisuus tehdä vaikeitakin päätöksiä, kun talous sitä vaatii. Samalla meidän on pidettävä huolta siitä, että säästötoimet eivät romuta toiminnan ydintä: ihmistä lähellä olevaa, oikea-aikaista ja turvallista palvelua.
Olen sitä mieltä, että jatkossa säästöjä on etsittävä entistä viisaammin – ei ensisijaisesti henkilöstöstä ja arjen tukipalveluista, vaan rakenteista, päällekkäisyyksistä ja toimintatavoista. Meidän täytyy myös kuunnella hyvinvointialueen omaa henkilöstöämme entistä tarkemmin ja ottaa kuntalaiset mukaan keskusteluun.
Päätösten vaikutukset eivät saa tulla yllätyksenä. Alueen asukkaina teillä on oikeus tietää, mitä päätämme ja miksi – ja minä pidän sitä velvollisuutenani.
Yhteistyöllä tästäkin selvitään. Mutta vain, jos pidämme ihmiset keskiössä.
