Piilolan entisestä päiväkodin tilasta uudenlaisen yhteisöllisyyden koti?
Äänekoskella puhutaan paljon talouden tasapainottamisesta, palveluverkosta ja kiinteistöistä luopumisesta. Mutta voisimmeko välillä kääntää katseen myös mahdollisuuksiin? Kaikkea vapautuvaa tilaa ei tarvitse nähdä ongelmana. Se voi olla alku jollekin aivan uudelle.
Piilolan päiväkodin toiminnan päättyminen elokuun lopussa herätti kysymyksen, mitä rakennukselle seuraavaksi tapahtuu. Minusta nyt olisi hyvä hetki heittää ajatukset rohkeasti liikkeelle!
Mitä jos Piilolasta tehtäisiin ikäihmisten ja eri sukupolvien yhteinen kohtaamispaikka, eli oikea kaupunkilaisten olohuone?
Esimerkiksi Torniossa on hankkeen kautta kehitetty Torniotupa-toimintaa, jossa ikäihmisille tarjotaan matalan kynnyksen kohtaamisia, yhdessä tekemistä ja mahdollisuuksia osallistua. Miksi emme voisi ottaa mallista oppia ja kehittää siitä oman äänekoskelaisen version?
Kuvitellaanpa Piilolaan aamukahvit, yhteisiä ruokailuhetkiä, liikuntaa, käsitöitä, kulttuuria, digitukea ja keskusteluryhmiä. Yhtenä päivänä laulua, toisena asiantuntijavierailu ja kolmantena nuoret opastamassa senioreita digiasioissa. Tilaa voisi löytyä myös yhdistysten toiminnalle ja vapaaehtoistyölle. Ja viereisessä rakennuksessa on terveydenhuollon yksikkö ja kadun toisella puolella ammatillisen koulutuksen tilat, joiden välistä yhteistoimintaa vosi samalla kehittää.
Kaikkea ei tarvitsisi kaupungin itse järjestää. Meillä on valtavasti osaamista ja tekemisen halua eläkeläisyhdistyksissä, järjestöissä, seurakunnassa ja oppilaitoksissa. Kaupunki voisi toimia mahdollistajana ja koota toimijat yhteisen pöydän ääreen. Myös hyvinvointialueen ennaltaehkäisevä työ ja etsivä vanhustyö voisivat löytää tästä luontevan kumppanin.
Yksinäisyyttä ei poisteta juhlapuheilla. Siihen tarvitaan kohtaamisia, toimintaa ja paikkoja, joihin jokainen tuntee olevansa tervetullut.
Toki realismi on pidettävä mukana. Ensin on selvitettävä rakennuksen soveltuvuus, esteettömyys ja käyttökustannukset. Samalla kannattaa kartoittaa hankerahoituksen mahdollisuudet ja hyödyntää muualla Suomessa jo kehitettyjä toimintamalleja. Ei rakenneta päällekkäistä toimintaa, vaan yhdistetään olemassa olevat voimavarat uudella tavalla.
Ja ennen kaikkea kysytään ikäihmisiltä itseltään, millaista toimintaa he kaipaavat.
Voisiko Piilolasta syntyä kokeilu, jonka oppeja hyödynnettäisiin myöhemmin myös Suolahdessa, Sumiaisissa, Konginkankaalla ja kylillä? Kohtaamispaikkojen verkosto, jossa toiminta tuodaan lähelle ihmisiä.
Äänekosken tulevaisuutta rakennetaan myös oivaltamalla, tekemällä yhteistyötä ja uskaltamalla kokeilla uutta.
Entä jos Piilolan seuraava elämä olisikin sen yhteisöllisin?
Leila Lindell
maakuntaneuvos
