“Ei kuulu meille tai minulle” – soten kallein lause
Sosiaali- ja terveyspalveluissa on ollut tyyli tehdä asiat tietyllä tapaa, josta puhutaan liian vähän: järjestelmä kannustaa siirtämään vastuuta eteenpäin.
Liian usein ratkaisu on uusi aika, uusi yksikkö tai uusi ammattilainen. On lottovoitto, jos joku ottaa kokonaisvastuun. Samalla ihminen alkaa liikkua järjestelmässä ja jokainen siirto maksaa. Tässä tyylissä toteuttaa asiat piilee soten hiljainen ongelma: vastuun siirtäminen moninkertaistaa kustannukset.
Taustalla ei ole yksittäisten ammattilaisten asenne, vaan rakenteet ja tavat toimia. Kun toimintaa johdetaan budjeteilla ja kustannuspaikoilla, syntyy kulttuuri, jossa vastaus on liian usein: “ei kuulu meille”. Juuri tästä tulee soten kallein lause.
Tämä näkyy myös apua tarvitsevan ihmisen arjessa. Avun saaminen ei saa olla tuurista kiinni. Siitä, sattuuko kohdalle oikea ihminen tai oikea luukku. Järjestelmän pitää toimia joka kerta, jokaiselle. Jokainen turha siirto, päällekkäinen arvio ja uusi käynti kasvattaa kustannuksia ja vie aikaa niiltä, jotka apua eniten tarvitsevat. Samalla palveluiden saatavuus heikkenee.
Ratkaisu tähän on kyllä ammattilaisillakin tiedossa. Hoidon jatkuvuus toimii kun tuttu lääkäri tai tiimi parantaa laatua, vähentää päivystystä ja hillitsee kustannuksia. Hyvä esimerkki tällaisesta löytyy Toivakasta, jossa kokeiluna oleva ammatinharjoittajamalli on vahvistanut vastuunkantoa ja vähentänyt turhaa pyöritystä. Myös Äänekoskella on hyvät toimintamallit käytössä.
Meillä Keski-Suomessa käydään tiukkaa keskustelua taloudesta ja palveluverkosta. Pelkät leikkaukset eivät yksin riitä, jos emme puutu järjestelmän kustannussyöppöihin kohtiin. Tarvitsemme järjestelmän, joka kannustaa ottamaan vastuun koko ihmisestä – ei vain omasta siivusta.
Tähän suuntaan odotan myös uuden hyvinvointialuejohtajan, Piia Vuorelan, tuovan rohkeita avauksia siitä miten rakennetaan malli, jossa vastuu ei siirry vaan pysyy.
Lopultahan kysymys on yksinkertainen: löytyykö joku, joka sanoo “minä hoidan tämän ja otan tästä vastuun” vai ohjataanko ihminen taas seuraavalle luukulle?
Leila Lindell
