Pihtiputaan ääni on kuultava
Olin tänään 14.4.2026 Järviradion haastattelussa keskustelemassa Pihtiputaan tilanteesta yhdessä pihtiputaalaisen Taina Toikkasen kanssa. Keskustelussa nousi vahvasti esiin se huoli, jota moni paikkakunnalla nyt kantaa: mitä tapahtuu, kun tutut ja tärkeät palvelut viedään kauemmas ihmisistä?
Pihtiputaan vuodeosaston potilaita siirretään 16.4. alkaen Viitasaarelle, Saarijärvelle, Äänekoskelle ja mahdollisesti vielä kauemmaskin. Paperilla kyse voi näyttää järjestelyltä. Ihmisten arjessa kyse on kuitenkin paljon suuremmasta asiasta.
Kyse on siitä, miten huonokuntoinen vuodepotilas jaksaa siirron. Kyse on siitä, miten palliatiivisessa hoidossa olevan ihmisen läheiset pääsevät olemaan mukana, kun välimatkat kasvavat. Kyse on siitä, voiko omainen työpäivän jälkeen enää lähteä katsomaan läheistään toiseen kuntaan. Saattohoidossa ja elämän herkimmissä hetkissä läheisten läsnäolo ei ole ylimääräinen lisä. Se on osa ihmisarvoista hoitoa.
Kyse on myös työntekijöistä. Kun noin 30 ihmisen viimeinen työpäivä Pihtiputaalla on 17.4. ja seuraavana maanantaina työpaikka voi olla Jyväskylän sairaala Novassa, muutos on valtava. Se ei ole vain työmatkan pitenemistä. Se on epävarmuutta, kuormitusta ja kysymys siitä, kuinka moni lopulta pystyy tai haluaa jatkaa.
Myös hammashoitopalvelujen siirtyminen Viitasaarelle näkyy ihmisten arjessa. Se tarkoittaa poissaoloja töistä, järjestelyjä lapsiperheissä ja lisää katkoksia koululaisten vanhempien päiviin. Nämä eivät ole pieniä sivuvaikutuksia, vaan osa muutoksen todellista hintaa.
Siksi on syytä kysyä: onko tästä muutoksesta tehty oikea kokonaiskustannusarvio? Onko laskettu mukaan omaisten matkat, työntekijöiden lisääntyvät työmatkat ja matka-aika, kasvavat kuljetuskustannukset tai muutoksen hiilijalanjälki? Vai katsotaanko vain yhtä kohtaa budjetissa ja suljetaan silmät siltä, mitä tapahtuu muualla?
Minun mielestäni hyvinvointialueen päätöksenteossa ei saa katsoa vain lyhyen aikavälin säästöä. On katsottava myös inhimillisiä vaikutuksia, alueen pitovoimaa ja sitä, mitä tällaiset päätökset tekevät luottamukselle.
Tilanne on herättänyt myös pelkoa. Siksi tarvitsemme nyt ennen kaikkea tietoa ja turvaa asukkaille. On tärkeää, että ihmisille kerrotaan selkeästi, miten palvelut jatkossa toimivat ja mistä apua saa. Epävarmuus ei saa jäädä elämään.
Tarvitsemme myös tiivistä yhteistyötä kunnan, hyvinvointialueen ja maakuntaliiton kesken. Ratkaisuja ei synny siiloissa, vaan yhdessä tekemällä.
Keskustelussa on noussut esiin myös ajatus siitä, pitäisikö Pihtiputaan vaihtaa hyvinvointialuetta ja samalla maakuntaa. Tätä ei saa päästää tilanteeksi, jossa se näyttäytyy parhaana tai ainoana vaihtoehtona. On hyvä tiedostaa, että kaikki hyvinvointialueet kamppailevat talouden kanssa ja joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä. Aina ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Tilannetta ei ehkä enää saada täysin peruttua, mutta suuntaa voidaan yhä korjata. Pihtiputaalle tarvitaan tehostetun palveluasumisen yksikkö. Samalla meidän on rakennettava uusia ratkaisuja:
- vahva kotisairaalamalli Pihtiputaalle (satelliitti)
- etäseuranta ja digipalvelut, jotta lääkäri on saavutettavissa myös kotona
- välimuotoiset hoivapaikat, joissa yhdistyvät asuminen ja sairaanhoito
Tavoiteteen tulee olla selkeä: hoito takaisin lähemmäs ihmistä, vaikka rakenne muuttuu.
Pihtiputaan tilanne on herättänyt paljon tunteita, eikä syyttä. Siksi on ymmärrettävää, että paikkakunnalla järjestetään 16.4. mielenilmaisu tätä lakkautusta vastaan. Se kertoo siitä, että ihmiset eivät ole välinpitämättömiä vaan he välittävät.
Ja juuri siksi asukkaiden ääni on kuultava. Kysymys ei ole vain siitä, mitä menetämme, vaan myös siitä, mitä rakennamme tilalle.
