Hyvinvointi vai näennäinen tasapaino?
Hyvinvointikertomus oli Äänekosken opetus- ja kasvatuslautakunnan käsittelyssä 19.2.2026. Se ei ole rutiinipykälä muiden joukossa. Se on lakisääteinen velvoite – ja samalla suunnannäyttäjä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 6 § velvoittaa kuntaa edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnalla on ensisijainen vastuu siltä osin kuin hyvinvointi kytkeytyy sen omiin lakisääteisiin tehtäviin – erityisesti kasvatukseen, opetukseen, liikuntaan, kulttuuriin, elinympäristöön ja osallisuuteen. Hyvinvointikertomus ei siis ole vapaaehtoinen raportti. Se on osa kunnan strategista johtamista.
Laki edellyttää, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle asetetaan tavoitteet, määritellään toimenpiteet ja arvioidaan päätösten vaikutukset väestöryhmittäin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lasten, nuorten ja ikäihmisten tilannetta ei saa käsitellä yleisellä tasolla. Erot ja riskit on tunnistettava ja niihin on reagoitava.
Hyvinvointikertomus näyttää selvästi kaksi suurta viestiä:
Äänekoski ikääntyy – yksinäisyys ja toimintakyvyn heikkeneminen koskettavat yhä useampaa.
Lasten ja nuorten mielen hyvinvointi on haasteessa – ahdistuneisuus, kuormitus ja liikkumattomuus näkyvät.
Tämä ei ole sivuhuomio. Tämä on strateginen kysymys.
On myönnettävä myös hyvä havainto: hyvinvoinnin edistämisen rakenteita on vahvistettu, yhteistyö hyvinvointialueen kanssa on selkeytynyt ja hyvinvointitiedon seuranta on aiempaa järjestelmällisempää. Hyvinvointisuunnitelma valmistellaan kertomuksen pohjalta, ja tavoitteet viedään valtuuston päätettäviksi. Meillä on siis välineet, nyt tarvitaan tahtoa.
Erityisesti opetus- ja kasvatuslautakunnan sekä toimialan on tehtävä kertomuksen pohjalta oma toimenpidearvionsa. Miten koulut, varhaiskasvatus ja nuorisotyö vastaavat mielen hyvinvoinnin haasteisiin? Miten lisätään liikkumista ja osallisuutta? Miten ehkäistään eriytymistä? Lakikin edellyttää, että päätösten vaikutukset arvioidaan väestöryhmittäin.
Tämä viesti on otettava vakavasti myös kaupungin talouden tasapainotusohjelmaa valmisteltaessa ja siitä päätettäessä. Laki ei tunne poikkeusta talouspaineille. Hyvinvointi on huomioitava strategisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jos säästämme siitä, mikä ehkäisee ongelmia, siirrämme kustannukset tulevaisuuteen.
Hyvinvointikertomus ei ole pelkkä liite. Se on kunnan omakuva.
Kysymys kuuluu: uskallammeko katsoa sitä rehellisesti – ja toimia sen mukaisesti?
