Hoiva on enemmän kuin palvelupiste
Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkokeskustelu herättää monissa huolta, aivan aiheesta. Kun puhumme vanhusten hoivayksiköiden mahdollisista sulkemisista, emme puhu vain kiinteistöistä tai kustannusriveistä. Puhumme ihmisten viimeisistä elinvuosista ja -kuukausista.
Ajatellaan vaikka 88-vuotiasta muistisairasta äitiä, joka on asunut pienessä paikallisessa hoivayksikössä jo kaksi vuotta. Hoitajat tuntevat hänen tapansa, lempilaulunsa ja sen, että iltaisin rauhoittaa kädestä pitäminen. Tytär käy päivittäin töiden jälkeen katsomassa. Jos yksikkö suljetaan ja äiti siirretään kymmenien kilometrien päähän, muuttuu moni asia kerralla: tuttu ympäristö, tutut kasvot ja omaisten arjen läsnäolo. Muutos ei ole pelkkä logistinen järjestely, se on iso elämänmuutos hauraalle ihmiselle.
Tutkimustieto antaa aihetta pysähtyä. Irlannissa vuonna 2016 julkaistu vertaisarvioitu tutkimus (Mello & O’Connor, Journal of Gerontological Nursing) osoitti, että pitkäaikaishoidon asukkaiden siirtoihin liittyi lisääntynyttä sairastavuutta, uusien masennuslääkitysten kasvua ensimmäisten kuukausien aikana .
Hauraalle ihmiselle tuttu ympäristö, omaisten läheisyys ja pysyvät hoitajat ovat osa hoitoa.
Aluevaltuusto lisäsi joulukuussa 2025 palveluverkkopäätökseen kirjauksen, jonka mukaan vanhusten hoivan ratkaisut arvioidaan uudelleen jokaisessa kunnassa. Viimeisten elinkuukausien hoiva lähellä on turvattava ja säästöjä haettava ensisijaisesti ostopalveluita vähentämällä.
Jätimme asiasta valtuustoaloitteen 17.2.2025 aluevaltuustossa. Tavoitteemme on varmistaa, että ennen lopullisia päätöksiä tehdään huolellinen arviointi ja kuullaan kuntia, omaisia ja henkilöstöä.
Hoiva on enemmän kuin palvelupiste.
Se on ihmisen viimeinen koti ja samalla meidän yhteinen vastuumme.
Leila Lindell kesk
Sirpa Martins vas
Kari Kiiskinen sdp
Kirjoittajat ovat äänekoskelaisia Keski -Suomen hyvinvointialueen aluevaltuutettuja
