Keskustan valtuustoryhmä ryhmäpuheenvuoro 2023
Elämme hyvin epävarmassa maailmantilanteessa. Vajaa viikko sitten tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton teemalla Ajat vaihtuvat. Hän sanoi. ”Elämme aikaa, jolloin moni itsestäänselvyys kyseenalaistuu ja uudenlaista tulevaisuutta luodaan vauhdilla. Yhteinen tehtävämme on löytää ratkaisuja kohtaamiimme haasteisiin ja varmistaa, että olemme menossa oikeaan suuntaan”.
Myös Äänekoskella ja kuntataloudessa elämme muutosten aikaa. On ollut hienoa kuulla, miten teollisuus satsaa Äänekoskelle ja olemme saaneet kuluvan vuoden aikana monta positiivista uutista. Olemme myös saaneet neuvoteltua työllisyysalueen vastuukuntatehtävän, kiitos valmistelijoille. Koulumäen koulun rakennusprojekti on edennyt osaurakkapohjalta, ja siten kaupungin varoja on säästynyt tarkoituksenmukaisesti, kiitos kaupunkirakenneosaajien. Toimialoilla on tehty paljon hyvää kehittämistyötä. Hyvä niin. Paljon on tehty, mutta vielä on myös tehtävää.
Kuntatalouteen kohdistuu kuitenkin isoja muutoksia ja olemme päättäjinä myrskyn silmässä epävarmuuden lisääntyessä ja valtionosuuksien radikaalisti vähetessä. Äänekoski menestyjänä on maksajapuolella. Siitä kielivät budjettiluonnoksen ikävät päätökset. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että Äänekoskella on selkeä strategia sekä suunta, jota kohti edetä.
Keskustan valtuustoryhmä on esittänyt useana vuonna talousarvion valmisteluprosessin kehittämistä. Kiitos valtuuston puheenjohtajalle, että syksyn aikana valtuutetut ovat päässet perehtymään talouden vakauttamissuunnitelmiin useaan otteeseen. Iltakoulut ja seminaarit pitävät valtuuston ajan tasalla ja turhat luulot voidaan korvata tiedolla. Tämä on tiedolla johtamista parhaimmillaan.
Äänekoskelaisten koulutuksen perusta on kuntapäättäjiemme vastuulla. Keskustan ryhmän mielestä on tärkeää, että kyläkoulut säilyvät ja että Äänekoski panostaa pienryhmiin erityistä tukea tarvitseville lapsille. Ryhmäkoot eivät saa olla alaluokilla liian suuria. Keskustan Äänekosken valtuustoryhmä ei ollut veroprosenttia määritellessä siihen liittyvien säästöjen kannalla esitetyssä laajuudessa, koska ne olisivat lisänneet lasten ja nuorten oireilua. Meillä on vastuu huolehtia lasten ja nuorten tulevaisuudesta. Nyt päätettävässä talousarviossa tämä on huomioitu ryhmämme mielestä hyväksyttävästi.
Tehtävien taloussopeutusten tueksi ja pitkäjänteisen taloudenpidon turvaamiseksi valtuustoryhmämme mielestä tarvitaan perusteellinen vakauttamisohjelma. Siihen tarvitaan valtakunnallinen vertailutietoa vastaavien kuntien taloudesta hyvinvointialueiden toteutuksen jälkeen.
Vakauttamisohjelman pohjaksi tarvitaan ulkopuolisen tahon arvio kaupungin johtamisjärjestelmästä ja organisaatiorakenteesta todellisen ja faktapohjaisen tilannekuvan saamiseksi organisaation toimivuudesta, kustannustehokkuudesta sekä tuloksellisuudesta. Tämä liittyy olennaisesti Sote-muutoksen myötä tulleeseen tarpeeseen tarkastella resursseja uudessa tilanteessa.
Näiden lisäksi tarvitaan pitkän aikavälin taloussuunnitelmaa 2030-luvulle saakka, peilaten valtakunnallisiin trendeihin ja asukasmäärän vähenemiseen.
Talousarvion investointisuunnitelmassa on syytä kiinnittää huomio liian korkeaan investointitasoon. Sen osalta on tulevina vuosina pidettävä tiukempaa budjetin suunnittelukuria. Nykytasoa ei voi jatkossa sallia, muuten olemme jälleen veronkorotusten tiellä. Keskustan valtuustoryhmän mielestä myös ensi vuodelle esitettyjä investointeja on mietittävä erityisen tarkkaan ja siirrettävä niitä tuleville vuosille, jotta emme sido tulevien vuosien budjettien liikkumavaraa. Kaupungin talouden pitäminen tasapainossa on keskustan valtuustoryhmän mielestä erityisen tärkeää tässä tilanteessa. Tärkeää on huomioida investoinneissa myös alueet ympäri Äänekoskea.
Lopuksi voimme todeta arvostetun Ehrnrootin sanoman ytimen: ”Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa, ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.” Tämän voi kääntää myös koskemaan meitä muotoon Äänekoski on paras meille äänekoskelaisille. Se on puolustamisen arvoinen kunta ja sen ainoa puolustaja on Äänekosken omat asukkaat.
Keskustan valtuustoryhmä esittää talousarvion ja -suunnitelman hyväksymistä muutamin muutoksin.
Kiitos kaupungin henkilöstölle, virkamiehille, johtoryhmälle ja valtuutetuille kuluneesta vuodesta. Hyvää Joulua ja tulevaa vuotta 2024.