Loppu ikäsyrjinnälle – tilalle sukupolvien yhteistyötä

Loppu ikäsyrjinnälle – tilalle sukupolvien yhteistyötä

Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan vuonna 2030 yli 65-vuotiaita suomalaisia on jo puolitoista miljoonaa eli yli 44 prosenttia 15–64-vuotiaasta väestöstä. Kyse ei ole pelkästään vanhuksista vaan joukosta terveitä, hyvinvoivia, energisiä, kolmatta elämäänsä aloittavia ihmisiä, jotka ovat nähneet ja kokeneet paljon. Tutkimusten mukaan 65–74-vuotiaiden ikäryhmällä on myös suurin nettovarallisuus.

Miksi näin vaikutusvaltainen väestönosa jatkuvasti tehdään näkymättömäksi? On surullista, että tästä ryhmästä puhuttaessa korostuvat pääosin pelkästään sairaudet, kärsimykset, hoivan tarve ja velvollisuus uhrautua ruuhkavuosia elävien ja perintöä odottavien jälkeläisten vuoksi.

Ikäihmisiä käsitellään massana ”vanhustyö”-otsikon alla. Työurien jatkamisen tarpeesta ja eläkeiän nostamisesta on puhuttu vuosikausia, silti Suomessa ikäsyrjintä on todellisuutta.

Tarvitaan muutosta. Poliittisessa keskustelussa seitsemänkymppiset ja sitä vanhemmat tungetaan kestävyysvaje-nimen alle, vaikka tämän päivän 80-vuotias on usein uusi 60-vuotias fyysiseltä kunnoltaan. Maailman ja työelämän muuttuessa on haettava ratkaisuja siihen, miten työurien jatkumista helpotetaan. On puhuttava sellaisen johtamisen puolesta, jossa erilaiset kyvyt tukevat toisiaan.

Keski-iän ylittäneet työntekijät tarvitsevat apua digitalisaation hallintaan, kun taas työuransa alkuvaiheessa olevat kokemuksesta kumpuavia neuvoja epävarmuuden ja hankalien tilanteiden käsittelyyn. Molemmilla on toisilleen annettavaa ja kaikki voittavat. Yritykset, jotka ymmärtävät tämän syvällisesti ovat kestävällä pohjalla. Yhteistyö on kaiken tekemisen ja työyhteisössä koetun hyvinvoinnin kulmakivi.

Asennevinoutumat lähtevät korjautumaan, kun asiasta syntyy keskustelua. Onkin syytä kuunnella herkällä korvalla myös meitä kolmatta elämäämme eläviä ja mitä sanottavaa meillä on. Tolkun toimintaa on, että eri ikäiset yhdessä etsimme sinnikkäästi ratkaisuja ja haemme erottavuutta tärkeillä asioilla, jotka tällä hetkellä on painettu marginaaliin.

Kuullaan ja kuunnellaan eri-ikäisiä ja vahvistetaan osallisuutta ja osallistamista päätöksenteossa. Tähän meillä on mahdollisuudet uuden Keski-Suomen hyvinvointialueen muodostumisen yhteydessä. Ja kunhan vielä muistamme Ken Blanchardin viisaat sanat: ”kukaan meistä ei ole niin fiksu, kuin me kaikki yhdessä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *