Aluevaltuustoon kaivataan kokemusta ja aikaa panostaa – Siksi Leila

Maakuntaneuvos ja pitkän linjan soteammattilainen Leila Lindell (kesk) on ehdolla Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon. ”Aluevaalit ovat historiallinen mahdollisuus päästä rakentamaan uutta”, Lindell toteaa.

Maakuntaneuvos Leila Lindell on ehdolla tulevissa aluevaaleissa Keski-Suomessa. Pitkän uran terveydenhuollon ja kuntoutuksen parissa tehnyt Lindell haluaa siirtää sote-palveluiden painopistettä varhaiseen apuun sekä oikea-aikaiseen hoitoon ja palveluneuvontaan. Kaiken keskiössä on laadukkaiden ja tasa-arvoisten lähipalveluiden turvaaminen koko maakuntaan.

–  Varhaisella puuttumisella autetaan asiakasta parhaiten turvalliseen arkeen. Lähipalveluiden toimivuus on vaalien ydinkysymys, Lindell sanoo.

Palveluiden järjestämisvastuun siirtyminen yksiin käsiin on suuri mahdollisuus – myös työntekijöiden paremman arjen kannalta.

– Sekä palvelujen käyttäjät että niiden tekijät ansaitsevat parempaa. Ei saa hyväksyä puheita siitä, että muutoksia ei tarvittaisi tai joka kunnassa ei lähipalveluille olisi tarvetta. Myös ajoissa hoitoon pääsemisen takuu tarvitaan, Lindell listaa.

Päättäjät edustavat tulevassa aluevaltuustossa kaikkia Keski-Suomen asukkaita ja kuntia. Lindell haluaakin valtuustoon yhteishenkeä ja asenteen, jossa ketään ei jätetä syrjään.

– Aluevaltuutettu kantaa vastuun koko hyvinvointialueen palveluista, myös kotikuntiensa rajojen yli. Sairauskohtaukset, vanheneminen ja elämän vaikeudet pysyvät yhä kunnissa, ja aluevaltuuston on löydettävä yhteinen tie ja ratkaisut koko Keski-Suomeen.

Lindell peräänkuuluttaa vastuullista kehittämistä kunkin valtuutetun osaamiset hyödyntäen. Kestäviä ratkaisuja ei saada aikaan repien tai syyllistäen. Objektiivinen tieto tulee olla saatavilla ja vanhat virheet pitää uskaltaa kääntää opiksi, Lindell pohtii.

– Minun aluevaltuustoni etsii ratkaisuja. Se ei erottele tai sulje ketään ulos, vaan palvelee asukasta arjen tarpeet edellä. Aluevaalit ovat historiallinen mahdollisuus päästä rakentamaan uutta: vuosia valmisteltu uudistus tehdään nyt. Siinä haluan olla mukana, Leila Lindell summaa.

 

 

leila.lindell@aanekoski.fi
www.leilalindell.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *