Mitä kummaa tapahtuu kotikunnalleni?

”Mitä tapahtuu minun kotikunnalleni?”

Jokaiselle oma koti ja sen ympärillä koko kotiseutu ovat korvaamattoman tärkeitä. Se, mille oman kotiseudun tulevaisuus näyttää herättää vahvoja tunteita.

Äänekosken kunnan alue on iso ja se on pärjännyt maailman melskeissä. Se on myös kunta, jossa yhdistyy oivasti paikallisuus ja globaalius.

Paikallisuus on sitä lupsakkaa kunnan eri alueiden ja entisten kuntien erilaisuutta, joka näkyy arjessamme joka päivä. Äänekosken monimuotoisuus sen kylät ja kuntataajamat ovat rikkaus jota on osattava hyödyntää. Toisaalta täällä tehdään työtä, josta käydään kauppaa ympäri maailmaa. Maailman tuulet kiinnittyvät tänne ja meihin. Tai ehkä vielä paremmin: voi olla niinkin että maailman tuulet puhalletaan liikkeelle Äänekoskelta.

Meillä on mennyt pääsääntöisesti kohtuullisen hyvin vaikkakin talouselämän myrskyt ovat tuivertaneet myös täällä. Kun Suomen talous lähti muutama vuosi sitten pitkän taantuman jälkeen kasvamaan, kasvu alkoi muutamalta alueelta – Äänekoski oli yksi niistä. Metsäteollisuus investoi rohkeasti Äänekoskelle. Äänekoski oli vahvasti uutisissa esillä. Vienti alkoi vetämään, tilauskirjat täyttymään ja yritykset pääsivät kiinni kasvusta juuri täällä. Ja meidän imuumme pääsi muu Suomi ja koko kansantalous vauhtiin. Unohdamme tämän liian usein. Emme näe menestystä, jota ympärillemme syntyy. Olemme onnekkaita, koska näyttää siltä, että Äänekoskelle käy jatkossakin hyvin.

Keskusta on tunnettu puolueena, joka haluaa, että koko Suomessa on tasavertaiset mahdollisuudet elää ja asua. Siitä, että kaikki suomalaiset saavat tasa-arvoiset palvelut ja että jokaista aluetta myös kehitetään sen vahvuuksien mukaisesti.

Äänekosken kaltaisella seutukaupungilla on ohittamaton merkitys siinä, että palvelut pystytään turvaamaan ja että on kehittämisen pohjaa. Maakuntakeskukset eivät pitkien etäisyyksien Suomessa riitä.

Äänekoskella on siksi tärkeä asema Keski-Suomen ja Suomen selkärangassa jatkossakin. Tästä syystä meidän kotikuntaamme on jatkuvasti kehitettävä. Menestyksestä on osattava iloita, mutta tulevaa menestystä on koko ajan rakennettava.

On välttämätöntä että pidetään huolta siitä, että liikenneyhteydet ovat sujuvat ja että tietoliikenne kulkee myös kunta- ja kaupunkitaajamien ulkopuolella.

Yhtä lailla meidän päättäjien tehtävä on varmistaa, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat meille täällä asuville riittävät ja vieläpä sellaiset, että houkuttelevat muitakin muuttamaan.

Hyvästä, laadukkaasta koulutuksesta ja koulutusmahdollisuuksista on pystyttävä pitämään kiinni ja saamaan mielellään aina uusia ammatillisen ja korkeakoulujen aloja tukemaan elinkeinoelämää ja yrityksiä täällä.

Osa tavoitteista on sellaisia, jotka ovat valtakunnallisella politiikan tasolla vaikuttavien harteilla ja vastuulla. Silti monet näistä ovat kuitenkin silti sellaisia, joista päätetään ja jotka varmistetaan jokaisen kunnan omassa valtuustossa.

Kysymys ”Mitä tapahtuu minun kotikunnalleni?” – ratkaistaan täällä asuvien kesken. Tulevasta suunnasta päättävät valitaan kesäkuun 13 pv 2021 kuntavaaleissa.

Kannustan Sinua äänestämään ja olemaan yhteydessä askarruttavista asioista. Pidä huolta itsestäsi ja lähimmäisestäsi. Ole positiivisella tavalla ylpeä kotiseudustasi. Näe myös menestys ja positiiviset asiat ympärilläsi.  Se on kotiseudustaan välittävien ihmisten kokoista työtä.

Leila Lindell

Maakuntaneuvos

Äänekoski

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *