Huomioikaa myös ikäihmiset
Pankkien toimintatavat asiakaspalvelun osalta ovat muuttuneet olennaisesti. Sama muutos on tapahtunut myös verottajan palveluissa ja suunta terveydenhuollon kehittämisjutuissa on myös hyödyntää tietotekniikkaa enemmän.
Tänä päivänä pankkien kontttoreissa asioitiin pitää olla aika varattuna. Pankkitiskillä rahan nostamisen mahdollisuus on usein siirretty ainoastaan isoihin kaupunkeihin.
Maaseudullla ja pikkukaupungeissa asuvat vanhukset ovat joutuneet hankalaan tilanteeseen ja heidän itsenäistä asioiden hoitoa on vaikeutettu merkittävästi
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ja Vanhustyön keskusliitto tutkivat ikäihmisten laskunmaksutapoja ja saivat selville, että 70-84-vuotiaiden ikäryhmästä 52 prosenttia maksaa laskunsa verkkopankissa. Yli 85-vuotiaat verkkopankin käyttäjät ovat todella harvassa. Yli 85-vuotiailla läheisten merkitys pankkiasioiden hoitamisessa on suuri: noin joka kolmas vastaajista ilmoitti, että läheinen maksaa laskuja hänen puolestaan.
Kaikilla ei luotettavia läheisiä tai naapureita kuitenkaan ole. Monet ikäihmiset joutuivat ensin opettelemaan ensin laskunmaksuautomaatin käytön ja nyt sitten nettipankin käytön. samat opettelutarpeet ovat tulleet myös moneen muuhun asiaan. Monelle ikäihmiselle kynnys käyttää nettiä on suuri ja he joutuvat pyytämään apua läheisiltään.
Pankeissa tiskillä maksaminen on kallein mahdollinen tapa hoitaa laskuja ja sekin on monessa pankissa tehty lähes mahdottomaksi kun on siirrytty lähes täysin ajanvarauspohjaiseen asiakaspalveluun. Ja jos se onnistuu, siitä peritään muheva summa pienituloisilta eläkeläisiltä.
Kaikki me ikäännymme ja ymmärrämme myös että maailma muuttuu ja tavat toimia muuttuvat. Vetoamme että ikäihmisille eli heille jotka eniten apua tarvitsevat luodaan pankkeihin ja myös muihin toimintoihin heille soveltuvat asiakaspalvelumuodot.
On tärkeää että kaikkien kykyä hoitaa omia asioitaan kannustetaan ja samalla kunnioitetaan itse kunkin itsemääräämisoikeutta.
Vinkki pankeille – luokaa ikäihmisille oma palvelumalli. Sama pätee, kun terveydenhuollon toimintatapoja uudistetaan on tärkeä huomioida ikäihmisten tarpeet luomalla heille soveltuva asiakaspalvelu kokonaisuus.
Leila Lindell
kuntavaaliehdokas keskusta