Luja, mutta
lempeä

Elämäni kolme mäkeä. Kirjoitus Pässinrata syksy 2016

Tehtaan varjossa –  elämäni kolme mäkeä

Äänekoski eli sotien jälkeen voimakasta teollistumisen kautta. Kuntaan tuli karjalasta siirtolaisia ja tehtaalle hyvää työvoimaa. Teollisuus investoi ja alue kehittyi. Yhtiö piti huolta työläisistään. Asuntoja työväestölle oli rakennettu Hiskinmäelle ja Pukkimäelle. Markkamäkeen yhtiö oli kaavoittanut tontteja. Yhtiö oli silloin isäntä joka piti huolta palkollisistaan, asunnoista, terveydenhuollosta ja panosti myös koulutuksen järjestämiseen.

Pukkimäki

Lapsuuteni ensimmäiset kolme vuotta asuimme Alapukkimäellä keltaisessa talossa B320, jossa oli ollut tulipalo ennen muuttoamme. Rakennus oli kunnostettu ja  pohjaratkaisu erosi muiden talojen yläkerran asunnoista remontin jäljiltä.  Asuimme yläkerran asunnossa. Tilaa oli huone ja keittiö. Alakerrassa asui Hyytiäisen Arun perhe ja heillä oli suloinen Suomen pystykorva koira, joka otti tehtäväkseen suojella minua. Viereisessä asunnossa ylhäällä asuivat  Olavi ja Anja Oksasen perhe,  joiden alakerrassa asui Koivun perhe.

Muistikuvat Pukkimäestä ja sen vehreästä ympäristöstä ovat myönteiset. Pukkimäki oli turvallinen alue ja yhteisöllisyys oli vahvaa. Sain Pukkimäellä ollessamme joulupukilta pikku polkupyörän, jolla sitten pääsin ajelemaan mummolaan Hiskinmäelle. Oli siinä isällä ja äidillä perässä pysymistä kun vauhdikas pikku neiti viiletti apupyörientukemana kosken yli. Noilta ajoilta perhekansiossa on muutamia kuvia, jotka naapuri Oksanen oli ottanut.

Pukkimäen ajalta mielikuvissani on myös, että annoin naapurin pojalle Oksasen Akille kyytiä polkupyörän tarakalla. Mieluisia olivat myös  retket lähellä olevalle nimismiehen rannalle uimaan ja pyörällä huruttelut mummolaan Hiskinmäelle.

Perheemme rakensi Pukkimäellä asumisen ajan Markkamäkeen taloa viisikymmenluvun loppu vuosien ajan ja pääsimme sitten muuttamaan uuteen kotiin syksyllä 1960.

Pukkimäen rannassa oli sauna ja pyykkitupa, joka oli alueen asukkaiden käytössä. Myös Hiskinmäen sauna ja pyykkitupa oli ahkerassa käytössä.

Hiskinmäki

Hiskinmäellä on myös erityinen paikka sydämessäni. Vietin lapsuudessa siellä paljon aikaa, koska olin päivisin mummoni Sojan ja papani Grigorin luona siellä hoidossa nykyisessä Hiskin mökin rakennuksessa.  Pappani työskenteli tehtaalla portilla vartijana ja muistan kun pienenä pääsin käymään papan työmaalla katsomassa. Kun pappani jäi tehtaalta eläkkeelle, he joutuivat muuttamaan pois yhtiön asunnosta ja muuttivat meille Markkamäkeen kotitalomme yläkertaan.

Isäni Vesa työskenteli soodakattilalla koneenhoitajana ja äitini Faina paperitehtaan arkkisalissa lajittelijana. Tehdas antoi tuolloin toimeentulon isolle osalle äänekoskelaisista. Nuoruudessaan äitini ja isäni ja heidän vanhempien perheet  asuivat Hiskinmäellä. Kummankin  perheet olivat joudutuneet jättämään kotinsa Karjalaan.  Isän koti jäi  Värtsilään ja äidin Suojärvelle.

Hiskinmäki oli turvallinen kasvuympäristö ja yhteisö. Toinen toisten auttaminen oli tuolloin arkipäivää. Mummolan naapuristossa asuivat mm. muistini mukaan Honkoset, Hiiret vastapäätä ja Savelat hieman alempana lähempänä tehdasta. Ihanaiset asuivat Hiskinmäen koulun vieressä. Tien toisella puolella Palomäen kentälle mennessä oli kioski, jossa käynti oli suurta juhlaa silloin kuin saimme limsapullot.

Hiskinmökissä oli kaikkien hiskinmäkeläisten käyttössa oleva leivintupa. Monina aamuina, kun minut vietiin hoitoon, mummo oli jo leipomassa piirakoita, pullaa ja leipää. Kotoinen turvallinen tuoksu levisi siten lähipiiriin.

Hiskinmökin pihapiirissä oli marjapensaita ja keinu etenkin maukkaat karviaiset on jääneet mieleen. Hiskinmäen rinteessä matkalla Hiskinmäen saunalle löytyi usein makoisia metsämansikoita.

Elämän varrella joutuu kokemaan usein vaarallisia vesiä. Lapsena olin erittäin innokas aina opettelemaan uusia asioita ja halu oli suuri oppia uimaan.  Niinpä sain papan ja mummon antamaan minun harjoitella uimista Hisikinmäen sillan alla olevan hiekkapatjan kohdalla. Mummo oli minua laskemassa ylävirranpuolelta uimaan ja pappa otti alavirranpuolella vastaan. Ja uimaan tuli opittua ja ehkä sitä kautta myös opittua rohkeutta uusiin asioihin tarttumiseen. Tiedä häntä.

Lähimmät lapselle turvalliset uimarannat olivat Hernevalkamassa, Kovalassa ja Niiranhiekassa. Teimme niille mummon ja papan kanssa retkiä metsäpolkua pitkin. Joskus haimme maitoa Rotkolasta Koivurinteen talosta. Äänekosken keskustassa oleva tori oli myös arkipäiväisin ostosreissun kohde.

Mummolan makuukammarin ikkuna oli virralle päin. Päiväunien aika oli puolilta päivin ja silloin pässi kulki pässinsiltaa pitkin kohti Äänejärven rantaa. Siihen hut, tut, hut, tut, tuu ääneen nukahti hyvin ja sitten siihen myös heräsi kun pässi tuli takaisin päin.

Hiskinmäen ajalta mielessäni on kun tiistaina 28.9.1965  pääsin kansakoulun toisluokkalaisena pois koulusta puolen päivän jälkeen ja menin mummolaan hoitoon Hiskinmäelle. Klo 13:35 alkoi soida Äänekoskella hälyytyssireenit.  Kulovalkean lailla Hiskinmäellä levisi tieto, että oli sattunut Räjähdys sulfaattiselluloosatehtaan soodakattilarakennuksessa. Soodakattilan kevyet levyseinät olivat ulospäin perään antamalla vaimentaneet räjähdyksen äänen kauemmas kuulumattomaksi humaukseksi, joten sireenit ja näky tehtaalla kertoivat karua tarinaa.

Minulla pienellä lapsella oli valtava huoli, sillä ymmärsin isäni olevan kyseisessä rakennuksessa. Äitini oli töissä paperitehtaan Lintulassa ja hän oli nähnyt ikkunasta kuinka puolison työmaan seinät leviävät ulospäin. Hiskinmäelle levisi pikaisesti huhu siitä ketkä onnettomuudessa olisivat menehtyneet. Isänikin kerrottiin menehtyneen, koska joku oli ollut näkevinään hänet kuolleiden joukossa. Minullekin asia kerrottiin. Kotiin päästyäni voi arvata kuinka onnellinen olin kun isä tulikin mopollaan kotiin. Painajainen olikin perheemme osalta muuttunut onneksi. Isäni sai elämälle jatkoaikaa reilut 50-vuotta. Onnettomuus jätti kuitenkin ainakin itselleni valtavan pelon teollisuuden työn vaaroista – siitä mitä kaikkea kauheaa voi tapahtua.

Markkamäki

Tehdas piti aikoinaan huolta henkilöstöstään. Oli tehtaan saunat, terveydenhuolto, sairauskassat ja työsuhdeasunnot työntekijöilleen. Tehdas tuki myös henkilöstönsä omakotitalorakentamista näkyvästi, josta Markkamäki on hyvä esimerkki. Markkamäen alue Niinimäkeen kaavoitettiin 1945. Markkamäki sai nimensä tonttien nimellisestä yhden markan hinnasta, jolla yhtiö möi  n. 1300 neliön suuruiset tontit tietyn ajan  palvelleille työntekijöille. Tehdas rakennutti alueelle infran ja avusti talojen piirustuksilla, edullisella lainalla jne. Ensimmäiset tontit historiatiedon mukaan arvottiin kesällä 1947  ja myöhemmin tontteja arvottiin lisää.

Kulku Markkamäkeen oli Keiteleentieltä Vuorikatua ylös aina 1960 luvun alkuun asti, jolloin Mäkikatu rakennettiin. Isäni vanhemmat  Jussi ja Saara rakensivat talon Markkamäkeen Retkeilykadulle  1950-luvun alussa ja vanhempani alkoivat sen jälkeen avioiduttuaan 1956 rakentaa taloa samaisen kadun päähän. Taloja rakennettiin tuolloin hartiapankilla ja talkoilla siten että rakentamiseen varattiin aikaa. Ensimmäisenä vuonna kaivettiin käsipelillä pohja ja tehtiin pohjavalut. Seuraavana vuonna talon runko ja kolmantena talon sisustus. Talot oli suunniteltu siten, että niissä pystyi asumaan kaksi perhettä. Alakerrassa oli 2 huonetta ja keitti ja yläkerrassa huone ja keittiö. Saunat ja liiterit rakennettiin pihan perälle.

Nykyisin,  kun aluetta katsoo moni kuvittelee, että helppoahan sinne oli vehmaalle alueelle rakentaa. Markkamäki oli todellisuudessa hyvin kivinen ja kallioinen, mikä toi rakentamiselle omat haasteensa. Muutama tontti -50-60 luvulla jäikin ns. hylkytonteiksi joiden rakentaminen toteutui vasta 1970-luvun lopussa. Onneksi, sillä yhtiön viimeinen ns markan tontti rakentui perheellemme kotitaloksi aivan lapsuuden kotini välittömään läheisyyteen.

Markkamäki oli aikoinaan asuinalueena hyvin yhteisöllinen. Naapurit tunnettiin. Etenkin silloin kun pihoja rajaavat aidat eivät olleet vielä kasvaneet, perheet tapasivat toisiaan, asioista keskusteltiin, toinen toisia autettiin. Mieleen yhteisöllisyydestä on jäänyt naapuriavusta se kun naapurin Uudentalon Emppa eräänä hyvin hernerokkasumuisena aamuna auttoi äitiäni viemällä meidät autollaan Hiskinmäelle mummolaan hoitoon.

Vedenhaku oli 1960 loppupuolella asti vesiposteista.  Pihasaunat ja ulkohuussit ja pihojen marjapensaat, omenapuut ja kasvimaat loivat idyllisyyttä ja antoivat ravintoa. Vesijohto- ja viemäriverkosto tuli alueelle vasta 1960 luvun puolivälin jälkeen.

Markkamäessä oli Retkeilykadun takana mäkihyppytornikin 1960 luvun alkupuoliskolle asti. Muistan että se oli Markkamäen pojille mieluinen  ja taisi siinä joiltakin luiden murtumiakin joillekin päästä syntymään.

Vuorikadun varrella rinteessä oli yhtiön puulaani, josta asukkaat saivat ostettua yhtiöltä edulliseen hintaan talojen lämmitykseen halkoja. Talot mäessä kun lämpesivät puulla.

Meille alueen lapsille mieluinen kokoontumispaikka oli Metsäkadun ja Vuorikadun kulmauksessa sijainnut leikki- ja pelikenttä, jossa pääsimme pelaamaan jalkapalloa, pesäpalloa ja talvella luistelemaan ja pojat pelaamaan jääkiekkoa. Metsäkadun ja Retkeilykadun yhdistävä ympyrä ns. ”Hevosenkenkä” oli oiva paikka harjoitella kestävyysjuoksua ja esilaisia kisoja alueen lasten kesken. Retkeilykadun päästä oli myös helppo lähteä hiihtämään ja ulkoilemaan Niinimäen maastoon. Kansakouluunkin koulunmäelle pääsi hiihtäen, silloin kun Mustikkasuonkadun ja Niinimäenkadun välinen alue ei ollut vielä rakentunut ja se oli synkkää metsää.

Asutus päättyi aikoinaan Markkamäessä Retkeilykatuun. Markkamäen alla oli kaksikin kauppaa: Mäki-Matti ja Parviaisen kauppa. Retkeilykadun  takana oli mäen päällä nykyisen Erätien päässä pieni suoalue, jossa lapsena oli mukava mulahdella ja uittaa tuohiveneitä. Toinen suo olikin sitten mäen alla. Mustikoita ja puolukoita ja sieniä löytyikin sitten aivan pihapiirin takaa.

Uimassa Markkamäen päältä käytiin Ankkalahdessa, Lossilla ja Mustassaniemessä mattopyykillä. Äidin veljellä oli kesämökki Niemelän tanssilavan vastarannalla ja sinne pääsi metsäpolkua pitkin Markkamäen päältä. Kunto kasvoi kun tuli ravattua mäkeä ylös ja alas. Voi niitä aikoja kun kesät oli aurinkoisia!