Senioritalohanke keskustaan
Äänekosken keskustaa kehitetään ja kaavoitetaan parhaillaan. Alueen kehittämisessä on otettava myös ikäihmiset huomioon
Suuri Äänekosken huolen aihe on edelleen väestömäärän jatkuva lasku. Tämä laskeva trendi alkaa olla jo uhka palvelujen saatavuudelle ja verotuloille.Tästä syystä Äänekosken tulee satsata myös ikäihmisiin.
Kaatunut senioritalohanke oli ihan pienestä kiinni. Varauksia oli paljon, mutta ikävä kyllä se kaatui. Tämän seurauksena valitettavasti ikäihmisiä on muuttanut Jyväskylään ja muualle isompiin keskuksiin nimenomaan vaihtoehtojen puuttuessa.
Äänekoskella tarvitaan hissillisiä senioritaloja ikääntyviä ihmisiä varten. Myös kaupungilta odotetaan aktiivista otetta asiaan ja markkinointiapua . Senioritalon ja -talojen olisi hyvä sijaita lähellä palveluita. Ideana esimerkiksi, että hissillä pääsisi suoraan kauppakeskukseen. Keskustan kaavassa tämä on syytä huomioida. Myös Piilolaan vanhainkodin läheisyyteen kaavaehdotus kaksi kerroksesta palveluasumiseenkin soveltuvasta kaavasta on kannatetta
Seniorit rahoittavat tämän tyyppisissä hankkeissa itse suurimman osan. Myöskin omakotitaloissa asuvien ikäihmisisten palvelujen kehittämiseen ja kotona jaksamiseen on kiinnitettävä huomiota ja mietittävä ratkaisuja tulisi kehittää.
Keskustan Äänekosken kunnallisjärjestö syyskokous 11.10 2016
psta: Leila Lindell
puheenjohtaja
Keskustan Äänekosken kunnallisjärjestö