Mistä rahat saadaan riittämään.
Korona on sekoittanut monia asioita. Epidemia on osoittanut kuinka haavoittuvainen yhteiskuntamme on ja myös sen tosiasian, että valmius -ja varautumissuunnitelmissa niin valtion, maakuntien kuin myös kuntien tasolla oli ja on heikkoja lenkkejä.
Helsingin Sanomissa oli lokakuussa lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäen mielipidekirjoitus, joka pysähdytti pohtimaan kuinka suurista summista Koronan kustannuksissa on kysymys. Myllymäki kirjoitti ”Valtioneuvosto on esittänyt koronaviruspandemian välittömiin kustannuksiin kahdelle vuodelle noin neljän miljardin euron kokonaisuutta kahdelle vuodelle. Lisäksi hoito- ja palveluvelan purkamiseen vuosille 450 miljoonaa euroa 2021–2023”.
Kun näitä koronan 4,5 miljardin kulua vertaa esimerkiksi vuoden 2018 osalta erikoissairaanhoidon kustannuksiin 7,7 miljardia euroa (THL) ja perusterveydenhuollon kustannuksiin 3,3 miljardia euroa, niin voimme havaita kuinka isoista kustannuksista on kyse. Tästä summasta kului terveyskeskusten lääkärikäynteihin noin 635 miljoonaa euroa eli 0,65 miljardia.
Kun kokonaisuutta Sote:n osalta tarkastellaan keskeisin keino on kaventaa terveyseroja on varmistaa pääsy perusterveydenhuoltoon. Juuri tästä syystä Sote-uudistuksen tulee painottua peruspalveluihin, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen saumattomaan yhteistyöhön. Erityisesti panostusta tarvitaan siihen, että hoitoon pääsy on potilaalle helpompaa kuin nykyisin ja apua saa kun sitä tarvitsee. Pompottelusta paikasta toiseen tulee päästä irti.
Tämän lisäksi tarvitaan myös uudenlaisia palvelutapoja esimerkiksi etälääkäripalvelujen kehittämistä ja digitaalisia palveluja. Vaikka kaikki eivät osaa tietotekniikkaa tai älypuhelimia käyttää, mutta niiden avulla kuormituksen painopisteitä voidaan muuttaa siten, että niille jotka eniten apua tarvitsevat on myös mahdollista tuottaa palvelut perinteiselläkin mallilla.
Sote:n ongelmat ovat tiedossa: rahoitus, hoitoon pääsy, terveyserojen kasvu, syrjäytyminen ja laatuerot. Näiden korjaamiseksi on syytä päästä asiassa eteenpäin. Vastuu on nyt maan hallituksella ja eduskunnalla. Huomioikaa kuntien ja sairaanhoitopiirien lausunnot herkällä korvalla.
On tärkeää että maamme hallitus tunnistaa myös sote-palveluiden arjen todellisuuden ja järjestöjen ja yksityisten yritysten tärkeän roolin julkisen sektorin kumppanina palveluiden tuottamisessa.
”Korona-aika on herättänyt pohtimaan arvostuksia”, kirjoittaa Matti Vanhanen kolumnissaan. Kohtuullisuus, omavaraisuus, turvallisuus, luonnonläheisyys, etätyö, lähiruoka – keskustalaiset arvot ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan.
Onkin tarkkaan mietittävä miten rahat saadaan riittämään ja kyettävä tekemään päätöksiä.
Olisiko aika lähteä tekemään toisin?
Kuluvan vuoden korona-aika on opettanut meille kaikille epävarmuudensietokykyä niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisesti. Olemme joutuneet menemään mukavuusalueemme ulkopuolelle. Olemme oppineet käyttämään tehokkaasti digitaalisia välineitä Teamsiä, Skypeä, Zoomia kokouksissa, palavereissa ja opiskelussa
Korona on nostanut esiin tärkeitä muutokseen liittyviä asioita, joita ei ole aiemmin osattu huomioida. Meidän onkin syytä pystyä päätöksenteossa varautumaan niin ennakoimattomiin kuin ennakoitavissa oleviin kysymyksiin, joita ovat ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat epidemiat, luonnonmullistukset, kuivat satokaudet, teknologian haavoittuvuudesta johtuvat kriisit sähkön- ja vedenjakelussa, tietoliikenneyhteyksissä jne.
Samalla on paljastunut selkeät kehittämisen tarpeet päätöksenteossa ja myös iso korjausvelka julkisissa kiinteistöissä, kun on jouduttu ratkomaan pandemian esille nostamia tilatarpeita mm kouluissa ja päivähoidossa.
Nyt onkin syytä ottaa pohdintaan, onko viime vuosikymmenen keskittämisideologia oikea? Pitäisikö meidän arvioida uudelleen hajautetumpaa toimintamallia kunnan palvelutuotannossa? Hyödyntää teknologian suomia mahdollisuuksia. Olisiko nyt aika pysähtyä tarkastelemaan asioita uudelleen siten, että kuntalainen ja hänen tarpeensa ovat keskiössä? Pelkkä kustannustehokkuus ei saa olla ainut ohjuri. Inhimillinen puoli ja turvallisuuteen liittyvät asiat on huomioitava aikaisempaa enemmän.
Kunnan talousarviota laadittaessa on perinteisesti leikattu kustannuksia ns. juustohöylällä. Kunnan eri toimialojen keskinäinen keskustelu siitä miten yhdessä pystytään tuottamaan asiat paremmin ja samalla kustannustehokkaammin on puuttunut. Päättäjinä saamme valtuuston iltakoulussa ”kertaähkynä” valtavan määrän lukuja ja tavoitteita. Valtuutetuille ei ole kuitenkaan annettu valmistelussa mahdollisuutta olla osallisena jo varhaisessa vaiheessa talousarvion suunnittelua.
Olisiko nyt aika lähteä tekemään toisin? Pysähtyä miettimään yhdessä prioriteetteja ja sitä miten toisin tekemällä ja asiat organisoimalla saataisiin paremmat palvelut. Kyläyhdistykset, eri järjestöt ja kolmas sektori pitää ottaa mukaan. Luoda uusi kuntalaisia kuunteleva strategia ja uudet luovat palvelut. Aikaansaada aito lähidemokratian vaikuttamismalli Äänekoskelle. Osallistaa kuntalaiset, järjestöt ja kylät pohjatyön tekemiseen.
Kustannusten hillintää voisi tehdä kunnan toimialueiden kesken yhteistyössä enemmän kärkihankkeiden avulla. Ottaa uudenlaiset toimintatavat käyttöön. Hyödyntää kumppanuus ajattelua, digitaalisten palveluiden kehittämistä ja myös hyvää henkilöstöjohtamista kunnassa.
Kuntapäättäjiltä odotetaan tulevaisuudessa laajempaa asiantuntemusta ja perehtyneisyyttä asioihin, kykyä katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja hyväksyä epävarmuus osana kuntapolitiikkaa. Tähän on saatavissa apua myös ulkoapäin. Hyödynnetään Kuntaliiton ja myös Maaseudun Sivistysliiton tarjoamaa tieto pohjaa. Ollaan yhdessä edelläkävijöitä. Mietitään paremminkin miten joku juttu voidaan tehdä, eikä käytetä kaikkea energiaa siihen miksi niin ei voida tehdä.
Leila Lindell
kaupunginvaltuuston ja hallituksen jäsen
