Lähipalvelut eivät saa jäädä talouskurin jalkoihin
Hyvinvointialueiden on pakko sopeuttaa talouttaan – se on selvää. Keski-Suomen hyvinvointialueella 18,6 miljoonan euron säästötavoite ei ole valinta, vaan velvoite. Mutta tapa, jolla tämä toteutetaan, on meidän jokaisen arkea koskettava kysymys.
Säästäminen ei saa tarkoittaa sitä, että hoitoon ei pääse tai että ihmiset jäävät yksin. Talouden tasapainotus on tehtävä viisaasti – ei mekaanisesti palveluja karsimalla, vaan rakenteita uudistamalla.
Talouden tasapainottaminen ei saa johtaa siihen, että hoitoon pääsy vaikeutuu tai ihmiset jäävät yksin. Leikkaukset peruspalveluista voivat aiheuttaa pidemmällä aikavälillä suurempia kustannuksia – niin euroina kuin inhimillisesti.
Pihtiputaan mummo kertoi pelkäävänsä, että ei pääse lääkäriin – ei ainakaan ajoissa, eikä ainakaan ilman pitkää ja kallista taksimatkaa. Tämä huoli ei ole turha. Se on todellisuutta monelle. Meidän velvollisuutemme on tehdä päätöksiä, jotka eivät lisää epävarmuutta tai yksinäisyyttä vaan tuovat turvaa arkeen.
Keskustan piirinä emme hyväksy mallia, jossa palveluverkko typistetään laskentataulukoilla ja todellisuus unohtuu. Jos säästöpaperissa lukee miinus, mutta arjen hoitoketjut katkeavat, syntyy vain uusia kustannuksia – inhimillisiä ja taloudellisia.
Tarvitsemme kokonaisvaltaisen ohjelman, joka uudistaa hallintoa, hyödyntää digitalisaatiota ja panostaa ennaltaehkäisevään työhön. Myös kuntien, järjestöjen ja yritysten osaamista on hyödynnettävä nykyistä paremmin. Kumppanuusmalli voisi tuoda säästöjä ja parantaa palvelujen laatua.
Keskustan Keski-Suomen piirinä esitämme, että jokaiselle turvataan vähintään soteaseman tasoiset palvelut enintään 30 minuutin matkan päässä. Jokaisessa kunnassa on säilyttävä vähintään yksi vanhusten hoivayksikkö. Korvaavat palvelut – kuten kotiin vietävät – on oltava tiedossa ennen lopullisia päätöksiä.
Omalääkärimalli, myös ammatinharjoittajaratkaisuin, on otettava käyttöön koko hyvinvointialueella vuoden 2026 loppuun mennessä. Ratkaisu parantaa hoidon jatkuvuutta ja säästää kustannuksia.
Talous on tasapainotettava, mutta niin, että palvelut säilyvät ja ihmiset tulevat kohdatuksi. Pihtiputaan mummon kaltaisia ääniä ei pidä ohittaa. Lähipalvelut eivät ole menneisyyttä – ne ovat osa kestävää ja oikeudenmukaista tulevaisuutta.
Jouko Nykänen
aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
Leila Lindell
aluevaltuustoryhmän varapuheenjohtaja

